Epävarmuus USA:n aikeista jatkuu: Trump lykkää taas neuvotteluja Pariisin ilmastosopimuksesta

trump matkustaa helikopteri
Julkaistu 09.05.2017 05:40(Päivitetty 09.05.2017 09:42)

MTV UUTISET – STT – AFP

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on toistamiseen lykännyt neuvotteluja, joissa Trumpin ja hänen edustajiensa oli määrä keskustella Pariisin ilmastosopimuksesta ja Yhdysvaltojen kannasta siihen. Asiasta uutisoivat ABC News ja uutistoimisto Reuters.

Aiemmin kerrottiin, että neuvottelujen oli määrä alkaa kunnolla tiistaina. Valkoinen talo kuitenkin ilmoitti myöhään maanantai-iltana, että neuvottelut siirretään tiistailta. Uutta aikaa ei kerrottu, ABC News ja Reuters uutisoivat.

Trump lupasi vaalikampanjansa aikana, että Yhdysvallat vetäytyy ilmastosopimuksesta, mutta toistaiseksi presidentti ei ole ilmoittanut, pitääkö hän lupauksensa.

Pariisin ilmastosopimus pyrkii hillitsemään ilmastonmuutosta hiilidioksidipäästöjä vähentämällä. Yhdysvallat on toiseksi pahin hiilidioksidipäästöjen tuottaja heti Kiinan jälkeen.

Yhdysvaltain energiaministeri Rick Perry on sanonut, että Yhdysvaltojen pitäisi pysyä Pariisin ilmastosopimuksen piirissä ja että hän ei aio ehdottaa presidentille irtisanoutumista sopimuksesta. Sen sijaan Perry käynnistäisi ilmastosopimuksen neuvottelut uudelleen. 

2:03img

Trumpin päätöstä odotetaan pian

Yhdysvaltojen on odotettu paljastavan linjauksensa lähiaikoina. Viime kuun lopussa pitämässään puheessaan Trump sanoi tekevänsä asiaan liittyviä päätöksiä seuraavan kahden viikon aikana. Epäselvää on, aikooko Trump ilmoittaa päätöksestään ennen kuin YK:n ilmastosopimuksen alaiset neuvottelut Saksan Bonnissa päättyvät.

Maanantaina alkaneiden neuvottelujen on tarkoitus vauhdittaa Pariisin sopimuksen toimeenpanoa, mutta kokouksen avauspäivän yllä leijui epävarmuus Trumpin aikeista. Neuvottelut kestävät ensi viikon torstaihin asti.

Pariisin sopimukseen on sitoutunut 196 maata. 

5:18img​​​​​​​

Juttua päivitetty 9.5. kello 9.40: Keskusteluja lykättiin jälleen.

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat