Aasiassa sijaitsevassa Nepalissa lähes 150 on kuollut ja kymmeniä kateissa rankkasateiden aiheuttamien tulvien vuoksi.
Nepalin itä- ja keskiosat ovat kärsineet perjantaista alkaen tulvista.
Nepalin poliisin tiedottaja Dan Bahadur Karki kertoo uutistoimisto AFP:lle, että todennäköisesti kuolleiden määrä kasvaa, kun etsintä- ja pelastustyöt etenevät tuhoalueella.
Nepalin ilmatieteen laitos on Kathmandu Postin mukaan kertonut, että Kathmandun laaksossa on satanut lauantaiaamuun mennessä viimeisen vuorokauden aikana 240 millimetriä vettä. Se on Nepalin vuodesta 1970 alkavan mittaushistorian suurin Kathmandussa mitattu sademäärä.
Maanvyörymät ovat katkaisset useita moottoriteitä Kathmandusta muualle maahan, ja sadat matkustajat ovat jääneet jumiin.
Monsuunisateet tuovat Etelä-Aasiaan 70–80 prosenttia vuotuisesta sademäärästä. Ihmishenkiä vaativat tulvat ja maanvyörymät ovat yleisiä Etelä-Aasiassa monsuunisateiden aikana. Asiantuntijoiden mukaan ilmastonmuutos on lisännyt tulvien esiintymistiheyttä ja vakavuutta.
Tänä vuonna Nepalissa on kuollut yli 300 ihmistä sateiden aiheuttamissa luonnonkatastrofeissa.
Juttua korjattu kello 18.19: Kathmandun sademäärä oli Nepalin vuodesta 1970 alkavan mittaushistorian suurin. Jutussa kerrottiin aiemmin virheellisesti mitatun sademäärän olleen suurin sitten vuoden 1970.
Uusimmat
-
18:32
Laitaoikeisto marssimassa voittoon Itävallassa
-
18:24
Karmaiseva keskeytys: Esapekka Lappi romutti Hyundain ennen viimeistä pätkää
-
18:20
Lähes 150 ihmistä kuollut Nepalin tulvissa – kymmeniä kateissa
-
18:19
Esapekka Lapille dramaattinen keskeytys, vain yksi erikoiskoe jäljellä – MTV seuraa Chilen MM-rallia
-
18:16
Paavi moittii Israelia: Moraalitonta voimankäyttöä – MTV seuraa
-
18:09
KuPS otti harppauksen kohti mestaruutta
-
18:05
Poliisi etsii kadonnutta Tampereella: Oletko nähnyt tätä miestä?
-
18:02
Ukraina käynnistää ohjelman, jonka avulla ulkomaalaiset voivat perustaa etänä yrityksiä maassa
-
17:55
Tiia Elg yllättyi, mihin yleisön huomio seksuaalista häirintää koskevassa podcast-jaksossa kiinnittyi: "Eivät olleet asiat, joiden olisin toivonut herättävän mielenkiintoa"
-
17:45
Miten tähän päädyttiin? Video näyttää 75 sekunnissa, kuinka tilanne Lähi-idässä on edennyt
-
17:42
Patrik Laineen vammalista on tyly – esiin nousee hämmentävä havainto
-
17:36
Nina Lyytinen matkusti Libanoniin keskelle kriisiä
-
17:32
Älä kuori näitä kasviksia
-
17:14
Joel Pohjanpalo täräytti maalin AS Roman verkkoon
-
16:53
Kurt Cobainin tytär ja Tony Hawkin poika saivat lapsen
-
16:52
Poliisi epäilee: Mies kuoli sytytettyään talon tuleen Turussa – ei päässyt poistumaan
-
16:30
MM-rallissa mentiin liian pitkälle? Tähtikuskien pudottelemat kauhuskenaariot ovat hiljentäviä
-
16:30
Poliisi selvittelee prinsessa Märtha Louisen häistä aiheutuneita kustannuksia
-
16:22
Pörssisähkön käyttäjien kannattaa olla valppaina huomenna
-
16:10
Helena Petäistön kolumni: Pääministeri Barnier on tiistaina äärilaitojen armoilla
-
Lataa lisää