Lähes 35 asteen hellepätsi kiilaa kohti Suomea – ja tukaluus voi kestää ennätyksellisen pitkään: "Etelä- ja keskisuomalaisten syytä varautua"

2:21img
Pekka Pouta arvioi jo, että juhannuksesta ei ole tulossa kylmää.
Julkaistu 19.06.2021 10:16
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Suomea kohti kiilaava hellepätsi voi rikkoa ennätyksiä, arvioi MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas blogikirjoituksessaan. Hänen mukaansa Suomessa on tänään alkamassa poikkeuksellisen kuuma, jopa ennätyksellinen aikakausi.

– Jo pelkästään ennustekarttoja katsoessa tulee hiki, hän toteaa.

– Näyttää siltä, että saamme Etelä-Venäjän hellepätsin koko komeudessaan (tai hirveydessään) tänne pohjolaan saakka.

"Syytä varautua pitkään hellepätsiin"

Suomessa helle tarkoittaa sitä, että päivän ylin lämpötila nousee virallisella havaintoasemalla vähintään 25,1 asteeseen. Nyt lukemat vaikuttavat nousevan paikoin reippaasti sen yli.

– Näyttää todennäköiseltä, että lauantaina maan eteläosassa rikotaan 30 asteen raja. Sen jälkeen alkaa jo polttaa.

– Sanonpahan, että nyt on etelä- ja keskisuomalaisten syytä varautua pitkään hellepätsiin!

Kuuminta ennustetaan olevan maan etelä- ja kaakkoisosassa. Sen sijaan Lappiin helteet eivät vaikuta kunnolla yltävän.

Tiedossa ennätyksellinen helleputki?

Mäntykannas kertoo, että hellejakso voi kestää pitkäänkin. Jos 30 astetta ylittyisi kesäkuussa yli kuutena päivänä peräkkäin, olisi kyseessä uusi ennätys. Viime vuoden kesäkuussa 30 astetta ylittyi jossain päin Suomea kuutena päivänä peräkkäin 23.–28. kesäkuuta.

– Ilmamassa lämpenee vielä alkuviikkoa kohden mentäessä ja tiistain ennustekartta näyttää jo kuumuutta kaihtamattoman meteorologinkin silmiin absurdilta.

Mäntykankaan mukaan ensi tiistaina Suomen kaakkoisosassa voi olla jopa polttavan kuumaa. Paikoin voidaan mitata jopa 34 asteen helteitä. Tämä tarkoittaisi kesäkuun kaikkien aikojen lämpötilaennätyksen rikkomista.

Tallensitko osuvan hellehetken? Mikä on paras kikka viileänä pysymiseen? Lähetä kuva tai video toimitukselle! WhatsApp: 040 578 5504 | Sähköposti: uutiset@mtv.fi

 

Keskiviikoksi kuumimmat helteet väistyvät näillä näkymin idemmäksi, mutta 30 asteen raja voidaan jossain päin Suomea rikkoa vielä lähempänä juhannustakin. Ukkoskuurot muuttavat säätä kuitenkin vähitellen epävakaisemmaksi.

– Todettakoon, että ensi viikolla meteorologin työmaasta tulee kutkuttavan jännittävä. Juhannusviikosta voi tulla historiallinen, jos näinkin moni ennätys on rikkoutuakseen.

Tuoreimmat aiheesta

Helle