Lähteet: Iranin ydinneuvottelut saatava päätökseen kahdessa päivässä

Uutiskuvitus 2015
Julkaistu 07.07.2015 23:53

MTV UUTISET - STT - Reuters - AFP

Iranin ydinneuvottelut Itävallan Wienissä täytyy saada päätökseen kahdessa vuorokaudessa, kertoivat läntiset diplomaattilähteet myöhään tiistai-iltana.

Neuvotteluissa umpeutui tiistaina jälleen yksi takaraja. Kaikki osapuolet kuitenkin lupasivat jatkaa työtä tämän viikon loppupuolelle.

– Jatkamme neuvotteluja muutaman lähipäivän ajan, kertoi EU:n ulkoministeri Federica Mogherini.

Mogherini uskoi, että vielä on mahdollista ratkaista jäljellä olevat erimielisyydet. Kiistaa on ollut muun muassa siitä, kuinka Iranin vastaisia pakotteita puretaan ja kuinka taata se, että Iran voi jatkaa kohtuullista rauhanomaista ydinohjelmaa.

Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin mukaan pinnalle oli noussut myös uusi ongelma eli Irania koskevan tavanomaisten aseiden vientikiellon kumoaminen. Asiasta kertoi uutistoimisto Interfax.
Neuvotteluissa ovat Iranin ohella mukana Yhdysvallat, Britannia, Kiina, Venäjä, Ranska, Saksa sekä Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat