Lahtelaisisoäiti tuomittiin käräjäoikeudessa kotirauhan rikkomisesta. Nainen riehui poikansa kotitalon pihamaalla, koska ei saanut tavata lapsenlapsiaan.
Välikohtaus sattui joulukuussa 2021 Lahdessa. Nainen tuli poikansa talolle ja halusi tavata lapsenlapsiaan. Poika ei kuitenkaan suostunut tähän.
Nainen ei niellyt vastausta ja kieltäytyi poistumasta paikalta. Hän jäi pihamaalle riehumaan, kun poika sulki ulko-oven.
Oikeudessa nainen kiisti rikkoneensa tilanteessa lakia, vaikka myönsikin poikansa käskeneen hänet pois. Nainen koki, että hänellä oli oikeus hakea ja tavata lapsenlapsiaan.
Ei rangaistusta
Naisen katsottiin syyllistyneen kotirauhan rikkomiseen. Tuomioon riitti se, että nainen oli luvatta kotirauhan suojaamassa paikassa, eli poikansa pihamaalla. Nainen oli oikeuden mukaan myös huutanut ja esiintynyt uhkaavasti.
Syyttäjä esitti lisäksi, että nainen olisi yrittänyt tunkeutua tilanteessa väkisin poikansa taloon, ja että poika olisi tilanteessa loukannut varpaansa. Oikeuden mukaan tästä ei ollut näyttöä. Varvas oli jäänyt oven väliin, mutta käräjäoikeuden mukaan todennäköisempää oli, että poika oli itse vetänyt ovea kiinni jalan ollessa välissä. Asia pääteltiin siitä, että ovi aukesi ulospäin, eikä naisen edes väitetty työntäneen ovea ulkopuolelta.
Oikeus naisen piti rikosta niin vähäisenä, ettei hänelle määrätty rangaistusta. Seitsemänkymppinen nainen määrättiin silti maksamaan pojalleen 100 euron kärsimyskorvaus sekä kustantamaan tämän oikeudenkäyntikulut, jotka olivat hieman yli 2500 euroa.
Tuomio on lainvoimainen.