Nykyajan sankaritarinoissa sankarit eivät ole sarjakuvien supersankareita, vaan sankarina nähdään henkilö, joka kulkee vaikeuksien kautta voittoon ihan oikeassa elämässä. Sankari saavuttaa jotain yhteiskunnallisesti tai itselleen tärkeän etapin, kertoo psykoterapeutti Emilia Kujala.
Tämän tapaiset sankaritarinat ovat saaneet paljon huomiota niin mediassa kuin sosiaalisessakin mediassa 2010-luvulla. Sankaritarinoiksi voidaan pukea lähes mitä vain.
Esimerkiksi laihdutus- tai elämäntapamuutoskertomukset, terveyshaasteet, muutokset ja saavutukset työuralla tai mielenterveyskuntoutuminen ovat yleisiä nykyajan sankaritarinoiden aiheita.
Vaikka samaan aikaan arjen sankaritarinat voivat olla inspiroivia, herättää toivoa tai antaa vertaistukea, voivat ne olla osalle lukijoistaan myös haitallisia.
– Sankaritarinat ovat hyvin yksinkertaistettuja, joissa ihminen oivaltaa jotain merkityksellistä tai jokin asia korjaantuu ikään kuin simsalabim-loitsulla. Vaikeudet voitetaan ja elämä muuttuu, Kujala sanoo.
– Muutama vuosi sitten pinnalla oli kilpirauhasen vajaatoiminta ja nyt puhuttaa ferritiini. Joku puolestaan löysi elämälleen uuden suunnan mindfullnesin avulla.
Kujalan mukaan ylipäänsä tarinoissa on usein käänteentekevä hetki, jota ihmiset etsivät elämässään. Käänteen tekevää hetkeä ei kuitenkaan aina tule.
– Joku saattaa mennä joogaretriitille ja ajattelee sen olevan käänteentekevä hetki elämässä, joka muuttaa kaiken. Tosiasiassa oivalluksesta on vielä pitkä matka siihen, kun oppi tulee käytäntöön, Kujala selittää.
Vaikka tarinat itsessään ovat tosia, Kujalan mukaan sankaritarinoissa korostetaan erityisesti yksilön omia ponnisteluita. Vähällä huomiolle jäävät sankarin taustat, sosioekonominen asema sekä se, että tilanteeseen on vaikuttanut sattuma. Asiat esitetään ikään kuin jokaisella olisi mahdollisuus pyrkiä tai saavuttaa sama.
– Puhumme menestyksestä todella yksilökeskeisesti ja mietimme, mitä minä tein, jotta saavutin unelmani. Kuka voi rehellisesti käsi sydämellä kuitenkaan sanoa, että minä saavutin tämän ilman toisia ihmisiä ja onnekkaita olosuhteita?
Tarinan kertominen on ihmiselle luontaista ja kerromme tarinoita itse itsestämme esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Ne ovat olleet tärkeä osa kulttuuriperintöä ja kiehtovat ihmisiä.
– Tarinat mediassa, elokuvissa ja kirjoissa jäljittelevät elettyä elämäämme ja ne myyvät. Tarinat ympärillämme antavat meille välineitä pohtia sitä, ketä me olemme ja mihin olemme menossa.
Saavatko kaikki onnellisen lopun?
Vaikka 2010-luvun sankaritarinat on poimittu oikeasta elämästä, Kujala kyseenalaistaa, voimmeko aina saada sankaritarinoissa tyypillisiä onnellista loppua tai lamppua syttymään oivalluksen merkiksi.
– Voimmeko kuitenkaan tosielämässä aina voittaa vaikeuksia tai tarvitseeko niitä edes voittaa? Tämä voi kuulostaa jonkun mielestä negatiiviselta, että vaikeuksia ei tarvitsisi aina voittaa, mutta minusta se on aika inhimillistä.
Sankaritarinoista saa usein sellaisen käsityksen, että vaikeuksista huolimatta tarinan tapahtumat ovat opettaneet jotain merkityksellistä. Näin ei Kujalan mukaan aina kuitenkaan tapahdu.
Psykoterapeutin vastaanotolla Kujala kohtaa paljon uupuneita ja masentuneita ihmisiä, jotka kysyvät ensimmäisenä kauanko toipuminen kestää, mitä on mahdotonta arvioida.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Onko onnellinen loppu kaikille mahdollinen tai edes tavoiteltava asia, kysyy psykoterapeutti Emilia Kujala.
Kujalan mukaan kaikki masentuneet eivät toivu edes sillä tavalla, että masennuksesta päästäisiin kokonaan eroon. Osa voi kärsiä terveyshaasteestaan koko loppuelämän, ilman, että on sinut asian kanssa. Myös esimerkiksi kaksisuuntainen mielialahäiriö, skitsofrenia ja vakava pakko-oireinen häiriö ovat sellaisia, joista on hankala toipua.
– Monien terveyshaasteiden kanssa voi oppia elämään, mutta ne eivät sinällänsä välttämättä poistu.
Kujala pohtii myös, että kerrommeko tarinassa aina kaiken ja mitä siihen valikoidaan. Kenen tarinat ylipäänsä päätyvät huomion arvoisiksi?
– Onko se joku ihminen, joka on poikkeusyksilö? Tavallisuus ei ole kiinnostavaa, koska olemme vieraantuneet siitä. Poikkeusyksilöiden elämä ei kuitenkaan kosketa oikeasti kovin montaa.
Paineita ja riittämättömyyden tunteita
Kujala kertoo, että ihmisellä on taipumus verrata omaa elämäänsä ympäröiviin tarinoihin. Tätä ilmiötä on vauhdittanut ja lisännyt sosiaalisen media.
– Tuleeko meille hieman valheellinen kuva, että ihminen pääsee aina ongelmasta lopullisesti eroon?
– Tarinat luovat odotuksia. Miten käy, jos meidän oma tarinamme ja se, mitä omassa elämäntarinassamme on menossa, ei sovikaan siihen mallitarinaan?
Tarinat voivat olla hyödyllisiä silloin, kun samassa tilanteessa oleva lukija saa tarinasta jotain hyötyä. Jos oma tarina ei toimikaan samalla tavalla, voi syntyä riittämättömyyden ja huonommuuden tunteita sekä suorituspaineita.
– Aika usein, kun ihminen uupuu tai saa esimerkiksi masennusdiagnoosin, hän hakee vertaistukea. Jos oma tarina ei menekään mediassa esitetyn tarinan tavalla, voi kokea riittämättömyyttä ja huonommuutta. Tarinat voivat aiheuttaa paineita.
Vastikään äidiksi tullut Kujala kertoo esimerkin omasta elämästään. Hän luki äitien kirjoittamia tekstejä, joissa kerrottiin heidän laittavan vauvansa nukkumaan, kun vauva on ollut hereillä 60-90 minuuttia.
– Aloin miettimään, että apua, mun lapsi nukkuu vain yhdet pidemmät päiväunet ja nekin vain silloin kun kärrään häntä ympäriinsä vaunuissa. Siitä tulee heti sellainen paine, että olen jotenkin huono ja epäonnistunut, kun mulla ei mennyt asia niin kuin muilla.
Kujala myöntää, että sankaritarinoilla on edelleen paikkansa mediassa. Hän toivoo lisää tarinoita tavallisista ihmisistä. Mediakuvasto on hänen mielestään tällä hetkellä melko kapea.
– Jos ajattelen nuorten ihmisten paineita, nehän on ihan valtavat. Tähän liittyen olisi mahtavaa nähdä tarinoita muistakin kuin yhdeksän laudaturin ylioppilaista tai äärimmäisestä pahoinvoinnista.
Kujala pohtii sankaritarinoita myös uusimmassa kirjassaan Suorittajan mieli.