Terapiatakuu koskisi sekä sosiaali- että terveydenhuollossa alle 23-vuotiaita henkilöitä.
Hallitus teki päätöksen hoitotakuuta koskevan lainsäädännön kumoamisesta juuri ennen lasten ja nuorten terapiatakuuta koskevan hallituksen esitysluonnoksen lausuntokierroksen alkua. Lakiluonnoksen mukaan terapia tulee käynnistää kuitenkin kuukauden sisällä.
Luonnos on nyt lausuntokierroksella 9.6.2024 asti ja pyydämme hoitotakuuseen esitettyihin muutoksiin liittyen myös lausuntopalautetta Toistaiseksi ei ole tehty tähän kysymykseen liittyviä poliittisia linjauksia, kertoo erityisasiantuntija Liisa Jokinen MTV Uutisille.
Esitetyssä lainsäädännössä terapiatakuun piiriin kuuluvia interventioita voitaisiin antaa sosiaali- ja terveydenhuollossa, mukaan lukien opiskeluhuolto. Perusterveydenhuollossa lyhytpsykoterapia tai psykoterapioista johdettu määrämuotoinen ja aikarajoitteinen psykososiaalinen hoito olisi aloitettava 28 vuorokauden kuluessa siitä, kun tarve tällaiselle hoidolle on todettu, jolleivat lääketieteelliset, hoidolliset tai muut vastaavat seikat muuta edellytä.
Sosiaali- ja terveyssektorin aiheisiin erikoistunut toimittaja Joonas Lepistö avaa yhteiskunnan ajankohtaisia teemoja. Asiantuntijoiden ja kansalaisten kokemusten kautta Lepistö kertoo, missä tilassa Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut ovat. Miten sote pelastetaan? Juttuvinkit joonas.lepisto(@)mtv.fi. |
Takuu koskee alle 23-vuotiaita
Esityksen mukaan sosiaalihuollossa lapsille ja alle 23-vuotiaille nuorille takuun piiriin kuuluva mielenterveystyön palvelun päätös olisi toimeenpantava kuukauden kuluessa asian vireille tulosta. Aika voisi olla tätä pidempi, jos asian selvittäminen erityisestä syystä vaatii pidempää käsittelyaikaa tai toimeenpanon viivästymiselle on muu asiakkaan tarpeeseen liittyvä erityinen peruste.
Terapiatakuu koskisi sekä sosiaali- että terveydenhuollossa alle 23-vuotiaita henkilöitä.