Lämpötila painui miinukselle viime yönä lähes koko maassa: "Tuulilaseja varmasti jouduttu skrappailemaan"

4:41imgKatso myös: Sää on viikon loppupuolella epävakaista – joka päivä sataa jossain päin maata.
Julkaistu 13.10.2022 10:26(Päivitetty 13.10.2022 10:49)

MTV UUTISET – STT

Ilmatieteen laitoksen mukaan tulevina öinä yöpakkasia ei ole tulossa yhtä laajasti.

Elohopea painui torstain vastaisena yönä lähes koko maassa pakkasen puolelle, Ilmatieteen laitos kertoo. Useammallakin Etelä-Suomen mittausasemalla mittari näytti 4,5 pakkasastetta.

–  Kylmimmät lukevat olivat tietysti Lapin puolella, Sallassa alin lämpötila oli miinus 6,5 astetta, meteorologi Iiris Viljamaa kertoo STT:lle.

Yön ja aamun aikana autoilijoiden olikin syytä olla tarkkana liikenteessä. Ilmatieteen laitos oli antanut varoituksia liikennesäästä aamuyhdeksään saakka kuuraisten teiden vuoksi. Suuremmilta onnettomuuksilta onneksi vältyttiin.

–  Ihmiset ovat varmasti joutuneet skrappailemaan tuulilaseja. Tällaista tämä syksyn eteneminen on, välillä tulee kylmempiä aamuja ja pitää olla valppaana liikenteessä, Viljamaa muistuttaa.

Tulevina öinä yöpakkasia ei ole luvassa yhä laajasti. Ilmatieteen laitoksen mukaan Pohjois-Lapissa lämpötila voi kuitenkin painua pakkasen puolelle myös perjantain vastaisena yönä.

Merialueilla tuulivaroituksia

Tuulivaroituksia on tänään annettu merialueille Saaristomerta, Pohjois-Itämeren itäosaa ja Suomenlahtea lukuun ottamatta. Varoitusalueilla tuulten nopeuksien kerrotaan voivan olla 12 metriä sekunnissa.

Lännestä leviää tänään sadealue maan pohjoisosaan, jossa sade voi tulla veden lisäksi myös lumena. Muualla sateet ovat aluksi vähäisiä, mutta yöllä uusia sadealue saapuu maan lounaisosaan.

Elohopea noussee maan pohjoisosassa päivällä ylimmillään 3–8 lämpöasteeseen. Etelä- ja keskiosassa Suomea lämpötila voi nousta 8–12 asteeseen.

Epävakainen viikonloppu, alkuviikosta poutaa

Loppuviikon sää näyttää Ilmatieteen laitoksen mukaan epävakaiselta ja vaihtelevalta. Hajanaisia sateita on luvassa koko maahan. Voimakkaimmat sateet kuitenkin odottavat vuoroaan sunnuntaihin.

–  Sunnuntaina tulee toinen matalapaine, jolla on vähän eteläisempi reitti ja se tuo selvästi sadetta maan etelä- ja keskiosaan. Vettä voi tulla 5–10 milliä, Viljamaa sanoo.

Ilmatieteen laitoksen mukaan sää muuttuu poutaisemmaksi alkuviikosta.

Lue myös: Kuusamon lentokentällä tapahtui vaaratilanne – kiitotie oli jäädä lyhyeksi

Tuoreimmat aiheesta

Sää