Organisaatiouudistus on aiheuttanut mittavan tietojärjestelmäongelman käräjäoikeuksissa ja velkaneuvonnassa, kertoo Lännen Media. Lännen Median mukaan yli tuhat virastojen työntekijää on jäänyt ilman käyttöoikeuksia.
Valtaosa heistä on käräjäoikeuksien työntekijöitä ja noin 170 velkaneuvonnan väkeä. Kaikkiaan ongelma on ilmennyt Lännen Median mukaan 12 käräjäoikeudessa.
– Organisaatiomuutoksen yhteydessä lisättyjen henkilötietojen ja käyttövaltuuksien siirto tekniseen järjestelmään on epäonnistunut, mikä on aiheuttanut sen, etteivät käyttäjät pääse kirjautumaan työasemilleen, eivätkä tietoverkkoihin ja järjestelmiin, sanoo valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskuksen Valtorin asiakkuusjohtaja Mikko Vuorikoski Lännen Medialle.
Tämän vuoden alusta lähtien käräjäoikeuksia on 20 ja niiden toimipaikkojen määrä väheni uudistuksessa 57:stä 36:een. Velkaneuvonta siirtyi oikeusaputoimistojen alaisuuteen. Vuorikoski arvioi, että käräjäoikeuksissa on kaikkiaan noin 3000–4000 työntekijää.
Vuorikosken mukaan ongelmaa on yritetty korjata keskiviikkona aamulla ja uudella tietoajolla taas puolenpäivän jälkeen. Työ jatkuu alkuillasta.
– Jos sekään ei vielä toimi, niin sitten tehdään yötä myöten. Toivottavasti torstaina saadaan vihdoin järjestelmät käyttöön.
Vuorikoskella ei keskiviikkona iltakahdeksalta ollut tietoa, oliko ongelma saatu korjattua. Myös syytä selvitetään.
– Mielenkiintoista on, että meillä oli myös muita virastofuusioita, mutta ongelma koski vain oikeusministeriön alaisia virastoja, Vuorikoski sanoi.