Lapinlahdella paloi rivitalo – syyksi epäillään lasipurkkia

Poliisi ei epäile tapaukseen liittyvän rikosta.

Lapinlahdella tuhoutui 27. kesäkuuta 2024 tapahtuneessa tulipalossa rivitalo lähes kokonaan.

Ensimmäisenä palopaikalle tulleet palomiehet olivat tarkistaneet kaikki huoneistot. 

Yhdestä huoneistosta palomiehet olivat pelastaneet koiran runsaan savun seasta. Palosta ei aiheutunut henkilö- tai eläinvahinkoja.

Rivitalo tuhoutui palossa lähes kokonaan. 

Poliisi toimitti palonsyyn tutkinnan syttymissyyn selvittämiseksi yhdessä pelastuslaitoksen palonsyytutkijoiden kanssa. 

Palojälkien perusteella palo ei saanut alkuaan huoneistojen sisältä. Palo oli todennäköisesti syttynyt yhden huoneiston terassilta leviten viereiseen huoneistojen väliseen väliaitaan, joka oli palanut kokonaan. 

Tuli oli edennyt terassin rakenteisiin ja samalla nopeasti katoksen pohjaan ja siitä edelleen räystään alta rakennuksen yläpohjaan tai ullakkotilaan, jossa tuli oli päässyt vapaasti leviämään koko rakennuksen matkalta. 

Huoneistojen välillä ei ollut palo-osastointeja. 

Palon syttymisen on voinut aiheuttaa huoneiston terassin puisella pöydällä ollut tuhkakuppina käytetty lasipurkki. 

Lasipurkin sisällä on voinut tapahtunut voimakas lämpeneminen suorassa auringonvalossa.

Lasipurkin sisältö on voinut korkeasta lämmöstä syttyä palamaan, tai lasipurkin pohja on voinut kuumeta niin paljon, että sytyttänyt puisen pöydän pinnan. 

Vaihtoehtoisesti palon on voinut aiheuttaa lasipurkin läpi johtanut auringonvalo. Lasi on voinut toimia niin kutsuttuna suurennuslasina kohdistaen voimakkaan lämpöpisteen syttyvälle pinnalle. 

Poliisi ei epäile asiassa rikosta. Tutkinta on päätetty, eikä poliisi tiedota asiasta enempää.

Lue myös:

    Uusimmat