Lappeenrannan laulukilpailu poisti uuden sääntönsä kesken kisan – sääntöä rikkonut pääsi finaaliin ja voitti sen

LK 070125 Janne Sihvo
Basso Janne Sihvo voitti Lappeenrannan valtakunnallisten laulukilpailujen miesten sarjan.Str / Lehtikuva
Julkaistu 07.01.2025 19:07
Toimittajan kuva
Leo Jaakkonen

leo.jaakkonen@mtv.fi

Laulukilpailun sääntömuutos kesken kisan herättää hämmennystä.

Lappeenrannan 21. valtakunnallisten laulukilpailun finaali käytiin loppiaisena. Voittajiksi valittiin naisten sarjassa sopraano Emma Kajander ja miesten sarjassa basso Janne Sihvo. Kumpikin kuittasi voitostaan 10 000 euron palkintorahan.

Huomiota tämän vuoden kisassa ovat herättäneet kilpailun säännöt ja niihin liittyvä selkkaus, joista aiemmin on kertonut Yle.

Kilpailun alkuperäisissä säännöissä oli uusi kohta, jonka mukaan kilpailijan piti sisällyttää välieräohjelmaansa vähintään yksi muun kuin miespuolisen säveltäjän säveltämä laulu.

Sääntöjen tarkennuksella on haluttu kannustaa laulajia rakentamaan monipuolisia ohjelmakokonaisuuksia.

Säännöstä kuitenkin luovuttiin kesken kilpailun. Kilpailun tuomaristo kertoi asiasta lauantaina julkaistussa lausunnossa kilpailun verkkosivuilla.

Puutetta ei huomattu

Päätöksen taustalla on se, ettei kaikkien kilpailuun osallistuneiden laulajien ohjelmat olleet uuden säännön mukaisia. Ylen mukaan näin oli miesten sarjan finaaliin edenneellä kahdella kilpailijalla, myös voittaja Sihvolla.

Tuomariston mukaan ohjelmaa koskenut vaatimus oli jäänyt joiltain laulajilta huomaamatta, eikä "puutetta ole huomattu ajoissa myöskään kilpailuorganisaation puolella".

Tuomariston puheenjohtajan Lilli Paasikiven mukaan virhe on tapahtunut kahdessa kohtaa, ensin laulajien päässä ja sitten kisaorganisaation toimesta, kun kyseistä puutetta laulajien ohjelmissa ei huomattu ajoissa.

– Kun tämä puute kävi ilmi ja huomattiin, niin kilpailu oli jo käynnissä, Paasikivi kertoo.

Tuomaristo piti Paasikiven mukaan kilpailijan hylkäämistä liian kovana rangaistuksena. Suurempi sääntörikkomus olisi ollut esimerkiksi modernin teoksen tai oratorion puuttuminen ohjelmistosta.

Paasikivi ei usko kenenkään saaneen etua siitä, että he ovat jättäneet alun perin vaaditun, ei-miehen säveltämän teoksen pois välieräohjelmastaan. Se on hänen mielestään "kaukaa haettu teoria".

– Päin vastoin luulen, että tämä kohu varmasti häiritsi myös niitä kahta kilpailijaa ja saattoi viedä heidän fokustansa pois itse kilpailusuorituksesta.

Keskustelua moninaisuudesta

Kohun taustalla olevaa sääntöä Paasikivi puolustaa. Keskustelu säveltäjien moninaisuudesta on tervetullutta, ja nyt asiassa eletään muutosvaihetta.

– Moninaisuuden huomioiminen konserttiohjelmissa on pelkästään positiivinen tavoite, eli se, ettei esitetä enää pelkkien eurooppalaisten valkoisten miessäveltäjien teoksia.

– Ja tietysti optimaalisessa maailmassa ei enää tarvitsisi erikseen kiintiöidä tällaisia, vaan toimijoiden käsitys ohjelmistosta olisi jo lähtökohtaisesti monipuolinen ja syntyisi ilman kiintiöittämistä.

Paasikiven mukaan säännöt olivat kaikkien luettavissa netissä, mutta mainintaa uudesta vaatimuksesta välieräohjelmaan ei ilmoittautumislomakkeessa ollut erikseen mainittu.

Jatkossa kisaorganisaation täytyy pitää paremmin huolta siitä, ettei säännöt mene keneltäkään ilmoittautuvalta laulajalta ohi, Paasikivi sanoo.

Inhimillinen virhe

MTV Uutiset tavoitti myös miesten sarjan voittajan Janne Sihvon.

Sihvo sanoo alkuperäisten sääntöjen vastaisen ohjelman olleen hänen inhimillinen virheensä. Hän ei ollut huomannut kyseistä kohtaa säännöissä hakemusta tehdessään.

– Virhe on alkujaan minun ja otan siitä vastuun.

Sihvo korostaa, ettei hänellä ollut ohjelmansa valitsemisessa ilkeää tarkoitusta takana eikä hän tarkoituksella pois sulkenut mitään ryhmää ohjelmaa tehdessään.

– Tein hakemuksen viime tingassa ja valitsin mukaan lauluja, joita olen aiemmin laulanut.

Kukaan ei kommentoinut ohjelmaa

Sihvo sanoo lähettäneensä lauluohjelmansa jo syyskuussa. Kukaan ei ollut ennen kisaa häneen yhteydessä, ettei ohjelma ole kilpailun sääntöjen mukainen.

Uusi sääntö selvisi Sihvolle kisapaikan käytävällä. Hän kertoo olleensa järkyttynyt kuullessaan, ettei hänen ohjelmansa olisi sääntöjen mukainen.

Asiaa käytiin Sihvon mukaan läpi kanssakilpailijoiden kanssa etukäteen. Kilpailu käytiin hänen mukaansa hyvässä hengessä.

Voitto merkitsee paljon

Kansallisoopperan laulajaksi kiinnitetty Sihvo ei uskonut pärjäävänsä kovatasoisessa kisassa sinne hakiessaan.

– Kihlatulle sanoin etukäteen, että ei minun kannata sinne hakea, kun en kuitenkaan menesty.

Tätä mieltä hän oli vielä ennen välieriä, ja sanoo pakanneensa laukkunsakin valmiiksi. Toisin kävi.

– Voitto merkitsee ammatillisesti ja myös henkilökohtaisesti erittäin paljon. Saamani huomio on minulle täysin uutta. En vieläkään ymmärrä voittaneeni.

Tuoreimmat aiheesta

Kulttuuri