Waltteri Torikka juhlistaa viiden vuoden takaista Tähdet, tähdet -voittoaan lauantaina 9. toukokuuta erityisellä tapahtumalla.
Vuonna 2015 Tähdet, tähdet -ohjelman kautta koko Suomen tietoisuuteen nousi toden teolla yhden yön aikana mies, joka hurmasi suomalaiset rohkealla ja näyttävällä tulkinnallaan Ricky Martinin hittikappaleesta Livin’ La Vida Loca, sekä useilla esityksillään viikko toisensa jälkeen. Kyseessä oli oopperalaulaja Waltteri Torikka, jonka Tähdet, tähdet -voitosta tulee sunnuntaina 10. toukokuuta kuluneeksi päivälleen viisi vuotta.
Ohjelma ja sen voitto muutti Torikan elämän kertaheitolla. 35-vuotias Torikka kertoo huomanneensa sen ensimmäiset vaikutukset jo seuraavana päivänä ensimmäisestä Tähdet, tähdet -esiintymisestään.
– Ensimmäinen jakso tuli sunnuntaina ja olin maanantaina kahvilla kaverin kanssa päivällä Helsingin keskustassa. Tietysti mulla oli sen ekan jakson jäljiltä aika vahva suihkurusketus, että saattoi sekin toki kiinnittää huomiota, Torikka muistelee hymyillen.
– Kysyin mun kaverilta sitten, että roikkuuko mulla jotain leuasta tai nenästä räkää, kun tuossa nuo vanhemmat rouvat tuijottavat niin intensiivisesti koko ajan tähän suuntaan. Niin sitten kaverini sanoi, että ”sä olet nyt julkisuuden henkilö”.
Torikka juhlistaa Tähdet, tähdet -voittonsa merkkipäivää lauantai-iltana ajan hengen mukaan virtuaalisella äitienpäiväaaton konsertilla, joka kuvataan Helsingin Kulttuuritalolta. Äitejä juhlistavassa konsertissa kuullaan paljon kappaleita Torikan Tähdet, tähdet -ajoilta sekä äitienpäivään sopivaa musiikkia.
– Se on hauskaa, että se sattui osumaan tähän viikonloppuun. Niin sitten ajattelin, että yhdistetään sekin tähän sitten, että sitä on hauskaa muistella tässä ajassa.
Osallistumista harkittiin tarkkaan
Ennen Tähdet, tähdet -ohjelmaan osallistumistaan Torikka oli kerännyt melko laajalti nimeä oopperalaulajana, mutta suurelle yleisölle hän ei kuitenkaan ollut tuttu kasvo. Ohjelman voitto toi Torikalle kuitenkin toisen uran viihteellisempänä laulajana, ja näitä kahta maailmaa hän on onnistuneesti yhdistellyt viimeisen viiden vuoden ajan.
Aikoinaan Torikka kuitenkin mietti ohjelmaan osallistumista pitkään ja hartaasti. Miehen lähipiirin mielipiteet asiasta jakautuivat: jotkut kannustivat, toiset olivat epäileväisiä. Jotkut Torikan läheisistä olivat sitä mieltä, ettei vastaavaan viihdeohjelmaan kannattaisi osallistua, sillä ura oopperalaulajana oli lähtenyt liikkeelle niin lupaavalla tavalla. Loppujen lopuksi Torikka päätti osallistua, eikä päätös järkkynyt tämän jälkeen. Laulaja oli varma, että tiedossa olisi ennen kaikkea hauska seikkailu, muttei todellakaan osannut kuvitella, mitä tuleman pitäisi.
Päätös kannatti, sillä menestystä tuli. Nykyään, jos Torikka juttelee asiasta läheistensä kanssa, moni tuntuu piilottaneen muistoistaan epäilevät ajatuksensa asiasta vuosien takaa.
– Aika moni ei muista sanoneensa näin. Se on aika hauskaa, että sen on sitten unohtanut jotenkin.
Läheisten pelkona oli Torikan mukaan se, että laulaja antaisi ohjelmassa itsestään huonon kuvan tai sen vaikutukset voisivat olla jollain tavalla haitallisia.
– Kun on oopperalaulaja ja menee hulluttelemaan noin, että heiluu jossain kokovartalotrikoissa ja suihkurusketuksessa telkkarissa, niin ei se ihan jokaiselle olisi sopinut. Mutta olen sen verran hullu ollut aina, että olen innostunut kaikenlaisista uusista ideoista. Monelle muun tyyppiselle ihmiselle se olisi ollut painajainen, mutta mielestäni se oli hauskaa.
Torikka kertoo kuitenkin uskovansa, että ohjelmaan osallistumisella todella oli monenlaisia vaikutuksia. Kaikkia päätös ei miellyttänyt. Hän ei kuitenkaan soraäänistä välitä, olihan hän tehnyt paljon oopperan saralla jo ennen kilpailuun osallistumistaan: laulanut muun muassa pääroolin Kansallisoopperassa sekä työskennellyt ulkomailla.
– Kyllä varmaan moni on katsonut kieroon jonkin aikaa sen jälkeenkin.
– On ihmisiä, jotka eivät ehkä tule suoraan sanomaan, mutta olen kuullut kaikenlaista.
Itsensä asettaminen haasteellisiin tilanteisiin on Torikan mukaan ensisijaisesti sekä laaja-alaisesti kehittänyt hänen ymmärrystään laulamisesta sekä oman instrumentin kanssa työskentelemisestä. Jokainen keikka ja työ on Torikan mukaan käyntikortti, ja hyvin tehdyillä töillä on tapana poikia lisää töitä.
– Kun tekee työnsä hyvin, niin kyllä mä uskon, että ihmiset antavat sitten mahdollisuuksia jatkossakin. Mutta kyllä siinä vähän sellaista pientä nurinaa oli.
Elämä muuttui monin tavoin
Tällä hetkellä ympäri maailman eletään poikkeuksellisia aikoja, mikä on saanut Torikankin pysähtymään omassa arjessaan. Haipakkaa on tähän asti riittänyt runsaasti, kun hän on käytännössä tehnyt kahta työtä. Näin ollen myös kiire on ollut kaksinkertainen, mutta työt ovat toisaalta kuitenkin aina täydentäneet toisiaan.
Suurena asiana Torikan elämään rysähti ennen näkemätön julkisuus. Tämä oli Torikan mukaan asia, johon täytyi opetella ja se muutti tavallaan myös hänen käyttäytymistään. Torikka suhtautuu julkisuuteen osana hänen työtään, ja kokee oppineensa elämään ympärillä pyörivän hässäkän kanssa.
Henkilökohtaisessa elämässään mies kuitenkin joutuu toisinaan miettimään, millä agendalla häntä lähestyvät ihmiset ovat liikenteessä. Torikka kokee olevansa varsin herkkä tällaisille asioille.
– Olen tehnyt ehkä sen suhteen virheitäkin, mutta pääsääntöisesti huomaa heti, että jos ihminen on oikeasti kiinnostunut sinusta tyyppinä ja ihmisenä.
– Mua ärsyttää jotenkin, jos siitä tehdään joku numero. Koen itse kuitenkin vaan, että tämä on mun duuni ja ammatti. Saattaa olla joillekin ihmeellistä, mutta mulle se on mun arkea, mun työtä vaan. En halua tehdä itsestäni mitenkään sen isompaa numeroa.
Lauantai-iltana Torikka pääsee uppoutumaan toden teolla kaiken alkuun ja omaan Tähdet, tähdet -matkaansa. Miehellä on useita suosikkeja tuon ajan esityksistään, jotka ovat kukin jääneet hänen mieleensä eri tavoin.
Yksi Torikan suosikeista on kappale, josta kaikki alkoi: alussakin mainittu Ricky Martinin Livin La Vida Loca, Torikan ensimmäinen tulkinta ohjelmassa. Torikka nauraa pohtiessaan esityksen saaneen aikaan kenties hämmentyneitäkin ajatuksia katsojien mielessä, kun suomalaiset pohtivat, että kuka tämä tyyppi oikein on.
Oopperajaksossa Torikka oli taas omalla maaperällään ja tulkitsi Scarpian roolia Puccinin Tosca-oopperasta kappaleella Tre Sbirri.. Una Carroza. Esityksessä Torikka nähtiin pitkissä, mustissa goottimaisissa hiuksissa ja kappaleen yhteydessä puhuttiin muun muassa linnan tyrmästä, mikä on yksi oopperan tapahtumapaikoista. Tämän esityksen myötä Torikka sai melko yllättävän kommentin, kenties yllättävältäkin taholta.
– Kansallisoopperan johtaja Lilli Paasikivi sanoi, että kyllä mäkin tuon näköisen kaverin veisin linnan tyrmään, Torikka nauraa.
– Ne ovat olleet hauskoja hetkiä, mitä on ollut kivaa muistella. Nyt ei linnan tyrmään valitettavasti ole kyllä kutsua kuulunut sen jälkeen.
Yksi Tähdet, tähdet -matkan ikimuistoisimmista hetkistä liittyy kuitenkin juuri äitienpäivään, joka viisi vuotta sitten sattui samalle päivälle ohjelman finaalijakson kanssa. Torikan oma äiti oli katsomassa finaalia ohjelman yleisössä ja tuomari Maria Veitola kertoi suorassa lähetyksessä tavanneensa Torikan äidin ennen lähetystä.
– Hän sanoi, että ”juttelin sun äidin kanssa, joka on täällä yleisössä ja hän on varmaan todella ylpeä pojastaan”. Muistan sen hetken, se oli jotenkin koskettava.