Lapsettomuushoitojen määrä kasvaa – asiantuntija nimeää kolme syytä ilmiölle

1:44img
Lähetyksessä myös Riikan ja hänen puolisonsa lapsettomuustarina.
Julkaistu 16.06.2022 20:22
Toimittajan kuva

Outi Jaatinen

outi.jaatinen@mtv.fi

Lapsettomuushoitojen määrän kasvulle on THL:n tutkimuspäällikkö Reija Klemettin mukaan kolme selkeää syytä. Hedelmöityshoidoista keskusteltiin tiistaina Viiden jälkeen -ohjelmassa.

Hedelmöityshoitojen määrä on kasvussa. Tutkimuspäällikkö Reija Klemetti Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta luettelee ilmiölle kolme syytä.

Ensinnäkin lasten saaminen on siirtynyt myöhemmälle. Klemettin mukaan ensisynnyttäjien keski-ikä on nykyisin lähes 30 vuotta.

– Ihmiset tarvitsevat näitä hoitoja yhä enemmän saadakseen lapsia.

Toinen syy on se, että hoitoja tarjotaan nykyisin sekä yksityisellä että julkisella puolella.

Kolmas syy hoitojen lisääntymiselle on se, että julkinen puolikin on ryhtynyt tarjoamaan luovutetuilla soluilla tehtäviä hoitoja itsellisille naisille ja naispareille. Itsellisillä naisilla tarkoitetaan henkilöitä, jotka päättävät hankkia lapsen yksin.

– Eli tarjonta on laajempaa ja asiakas- tai potilasjoukko on laajempi, Klemetti sanoo.

Luovutettujen sukusolujen määrä ja näiden hoitomuotojen määrä on sekin kasvussa. Tämä liittyy Klemettin mukaan kyllä osittain ikäkysymykseen, mutta enemmän siihen vaikuttaa se, että hoitoja tarjotaan nykyisin julkisella puolella myös itsellisille naisille ja naispareille.

Lue myös: Eva-Maria, 40, menetti lapsihaaveensa syövälle jo 27-vuotiaana – sinkkuna siitä asti

Julkisella puolella tarjotaan kahdenlaisia hoitoja

Julkisellla sektorilla tehdään kahdenlaisia hoitoja: inseminaatiohoidossa siemennestettä laitetaan suoraan kohtuun. Koeputkihedelmöityksessä munasarjoja pyritään kasvattamaan hormonien avulla tuottamaan useita munarakkuloita, jotka kerätään talteen, hedelmöitetään laboratoriossa siittiöillä, minkä jälkeen hedelmöittynyt alkio tai alkiot siirretään kohtuun.

Viiden jälkeen -lähetyksessä käsiteltiin tilastotietoa julkisella sektorilla tehdyistä hedelmöityshoidoilta vuosilta 2005–2021. Kasvua hedelmöityshoidoissa on tapahtunut omilla sukusoluilla tehtävillä inseminaatio- ja koeputkihedelmöityshoidoilla kuin myös luovutetuilla sukusoluilla tapahtuvilla hoidoilla, jälkimmäisillä vielä rajummin.

Videolla puhutaan myös lapsettomuushoitojen onnistumisprosentista. Lisäksi kerrotaan, millaisia rajoitteita hoitojen saamiseen julkisella puolella liittyy. Alla koko haastattelu.

10:18img

Millainen tabu tahaton lapsettomuus vielä on Suomessa?

Lue myös: Erikoislääkäri kertoo, onko äitiydelle yläikärajaa: "Suurin riski on varmasti…"

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Tuoreimmat aiheesta

Lapsettomuus