Potilas sai pahoja palovammoja laserleikkauksen aikana Ruotsissa. Tapauksesta kertovat useat ruotsalaismediat, muun muassa Aftonbladet ja Läkartidningen, uutistoimisto Sirenin alkuperäiseen uutiseen viitaten.
Jotain meni pahasti pieleen rauhoitetun potilaan äänihuulille tehdyssä leikkauksessa, kun alue potilaan suun ympärillä syttyi yhtäkkiä tuleen, kertoo Siren. Leikkaus tehtiin Tukholman Karoliinisessa yliopistosairaalassa helmikuun lopussa.
Kurkunpääsyöpää sairastavaa potilasta oli alettu leikata laserin avulla. Leikkauksen loppupuolella potilaan happitaso alkoi kuitenkin laskea ja henkilökunta päätti nostaa happitason sataan prosenttiin, ilmenee sairaalan viranomaisille antamasta selvityksestä.
– Vähän aikaa myöhemmin jokin syttyi laryngoskoopin (kurkunpään tähystimen) ja potilaan suun ympärillä, raportissa todetaan.
Tulipalo saatiin tukahdutettua kosteiden pyyhkeiden avulla, joilla potilaan kasvoja oli suojattu leikkauksen aikana.
Potilas sai palovammoja huuliinsa, nenäänsä, poskiinsa, leukaansa ja suuonteloon. Hän tarvitsi pitkäaikaista tehohoitoa.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää