Laskun paikka eli mitä päästöskandaali maksoi VW:lle?

Julkaistu 16.05.2016 09:07
Toimittajan kuva

Teknavi

toimitus@teknavi.fi

Lopullista summaa ei tiedä vielä kukaan, mutta viime vuoden tulos kertoo karua kieltä huijauksen hinnasta.

VW-konsernin tilinpäätös paljastaa tylyjä lukuja. Muutoin 12,8 miljardia euroa voitollinen viime vuosi painui 16,9 miljardia maksaneen päästöskandaalin myötä 4,1 miljardia pakkaselle. Tulos on huonoin konsernin historian aikana.

Mutta hinta olisi voinut olla kovempikin… maailmanlaajuisia myyntilukuja katsottaessa VW myynti laski vain parilla prosentilla 9,93 miljoonaan uuteen autoon. Kuluttajien uskoa ei ole siis viety kokonaan. Samaa kertoo myös konsernin viime vuoden liikevaihto 213,3 miljardia euroa. Se on 5,4 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

On myös mielenkiintoista katsoa, miten päästöskandaali vaikutti eri puolilla maailmaa. USA:ssa VW myynti laski 5,4 prosentilla. Se on loppupeleissä aika pieni luku maassa, josta koko skandaali lähti liikkeelle – varsinkin kun amerikkalaiset reagoivat tällaisiin asioihin yleensä hyvin vahvasti tunteella. Isoista markkina-alueista suurinta pudotus oli Brasiliassa, jossa VW myynti putosi peräti 35,9 prosenttia. Myös Venäjällä meni heikosti, myynti laski 16,3 prosentilla. Tähän vaikuttivat tosin enemmänkin muut syyt kuin skandaalin jälkilaineet.

Tämä vuosi näyttää myyntilukujen valossa jo siltä, ettei myynti juurikaan enää kärsi.

Ja toki VW myynti myös kasvoi jossain. Yksittäisistä maista vahvin kasvu oli Kiinassa, jossa nousua kirjattiin 6,4 prosenttia. Myös Euroopassa automyynti kasvoi merkittävästi eli peräti 5,5 prosenttia. VW:n kotimaassa Saksassa kasvu oli 1,5 prosenttia, eli edes saksalaiset eivät hylänneet häpeissään VW:tä.

Osakkeenomistajille vuosi ei tietysti ollut ruusuinen, mutta luultavasti tässäkin aika moni tekee hyvää tiliä ostettuaan VW:n osakkeita silloin, kun ne olivat pohjalla. Osinkoa VW jakoi osakkeenomistajilleen viime vuonna 4,86 euroa per osake, joka oli siis tuloksen mukaisesti hieman vähemmän (0,17 e) kuin vuotta aikaisemmin.

Tämä vuosi näyttää myyntilukujen valossa jo siltä, ettei myynti juurikaan enää kärsi. Maailmanlaajuisesti VW:n myynti on nimittäin hienoisessa kasvussa viime vuoteen verrattuna.

Lisäkuluja toki jää vielä tällekin vuodelle, sillä autojen korjauttaminen maksaa tänä vuonna vielä paljon VW:lle. Ensi vuonna koko touhu lienee jo unohtunut monilta. Ihmisen muisti on tunnetusti lyhyt. Ja USA:n viranomaisten kanssakin VW on päässyt yhteisymmärrykseen autojen korjaamisesta ja korvausten maksamisesta pettyneille kuluttajille ja näiden vielä pettyneemmille lakimiehille. Kivusta ja särystä jokainen asiakas saa USA:ssa tämän hetkisten tietojen mukaan 5 000 dollaria.

Tuoreimmat aiheesta

Volkswagen