Huolestuttava tieto: Koronan uskotaan lisänneen huomattavasti lasten 1. tyypin diabetesta Suomessa – "Mitään vastaavaa ei ole nähty"

2:28img
17-vuotias Helmi sairastui 1. tyypin diabetekseen 8-vuotiaana – näin taudin kanssa eläminen sujuu
Julkaistu 11.02.2022 20:25
Toimittajan kuva

Sanna Voltti

sanna.voltti@mtv.fi

Uusimpien tietojen mukaan korona on lisännyt 1. tyypin diabeteksen esiintymistä Helsingissä.

Lääkärilehdessä tällä viikolla julkaistun artikkelin mukaan helsinkiläisillä lapsilla todettiin vuonna 2021 noin 30 prosenttia enemmän uusia tyypin 1 diabetes -tapauksia verrattuna vuosien 2017–2020 keskiarvoon. Samanlaisia havaintoja on tehty ainakin Saksassa ja Yhdysvalloissa.

Lastenklinikan tutkimusjohtaja Mikael Knipin mukaan useat raportit puhuvat samaa kieltä. 

– Se on ilmeistä, että tyypin 1. diabetes on yleistynyt. Kuinka paljon se on yleistynyt, se riippuu siitä, mitä ajanjaksoa tarkastellaan ja mihin verrataan. 

Knip ei usko, että tapausten yleistyminen pandemian aikana on sattumaa. Suomessa on käytössä lasten diabetesrekisteri, johon pyydetään kaikki lapset, joilla on todettu diabetes. 

– Tätä on tehty vuodesta 2002 lähtien. Mitään vastaavaa ei ole sinä aikana nähty. Päinvastoin voidaan sanoa, että vuoden 2006 jälkeen  diabeteksen ilmaantuvuus on pysähtynyt, jopa vähän laskenut. 

Covid saattaa nopeuttaa tautiprosessia

Ykköstyypin diabeteksen tautiprosessi käynnistyy kuukausia tai vuosia ennen kuin oireet alkavat. Knip kertoo, että heidän keskimääräinen arvionsa on kolme vuotta.

– Jos katsoo asiaa tästä näkökulmasta, niin voidaan ajatella, että covid, jos sillä on suora vaikutus, jouduttaisi tämän tautiprosessin etenemistä. 

Vielä ei ole varmaa tietoa siitä, moniko nyt 1. tyypin diabetes -diagnoosin saanut on sairastanut koronavirusinfektion. Tutkimus asiasta on käynnissä.

Viiden jälkeen Ripsa Koskinen-Papunen Mikko Suursalmi MTV juontaja

Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen. 

Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live

– Itse olen taipuvainen uskomaan, että covid-pandemian vaikutus on epäsuora, Knip kertoo. 

Diabetesrokote olisi merkittävä

Tietynlaiset enterovirukset on yhdistetty 1. tyypin diabeteksen kehittymiseen. On kuitenkin epätodennäköistä, että koronaviruksella olisi sama vaikutus.

 Knipin mukaan enterovirusyhteyttä selitetään usein sillä, että se voi siirtyä myös haiman saarekkeisiin. 

– Ensinnäkin koronavirus on lähinnä hengitysteiden virusinfektio, kun enterovirus vaikuttaa myöskin suolistossa. 

Knip on ollut myös mukana kehittämässä rokotetta diabetesta vastaan, joka perustuu nimenomaan tunnettuihin enteroviruksiin. Rokote olisi merkittävä. 

– Emme usko, että rokote voisi estää kaikkia uusia tapauksia. Meidän arviomme on, että parhaassa tapauksessa voisimme estää noin 50 prosenttia uusista tapauksista. 

Viiden jälkeen tapasi 17-vuotiaan Helmi Westergrenin, joka sairastui 1. tyypin diabetekseen 8-vuotiaana. Katso jutun alussa olevalta videolta, miten hän on oppinut elämään sairauden kanssa. 

Tuoreimmat aiheesta

Diabetes