Latvala ilmiömäisessä lennossa – ero Ogieriin yli minuutin

Jari-Matti Latvala (5)
Jari-Matti Latvala on karannut uhkaajiltaan Meksikon MM-rallissa.Daniel Roeseler
Julkaistu 05.03.2016 19:29
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Jari-Matti Latvala tukevoitti entisestään johtoaan Meksikon MM-rallin 12. erikoiskokeella.

Latvala selätti rallissa toisena ajavan Sebastien Ogierin 21,7 sekunnin erolla lähes 43 kilometriä pitkällä Otatesin pikataipaleella. Kokonaistilanteessa Latvalalla on jo minuutin ja 13,6 sekunnin johto ranskalaismestariin nähden. Kolmatta sijaa pitävä Dani Sordo on jäänyt jo yli kaksi minuuttia Volkswagenin suomalaispilotista.

- Hyvä pätkä meiltä. Jarrut joutuvat koville tällä erikoiskokeella. Välillä piti tulla pois jarrulta, koska ne kuumenivat, ja siksi saatoimme menettää hieman aikaa, Latvala sanoi WRC:n ralliradiolle.

MM-sarjaa johtava Ogier kärsii myös lauantaina ensimmäisestä lähtöpaikastaan, kun taas kahdessa ensimmäisessä osakilpailussa ilman pisteitä jäänyt Latvala pääsee ajamaan irtosorasta putsatuilta teillä.

- Ajo sujui hyvin. En voi tehdä enempää. Tein pari pientä virhettä, ehkä olisin voinut olla muutaman sekunnin nopeampi, kertasi Ogier, joka sanoi tulleensa pätkällä niin kovaa kuin pystyi.

Hyundain Hayden Paddon putosi kokonaistilanteessa kuudenneksi Fordin Mads Östbergin taakse. Paddon vaurioitti autoaan erikoiskokeen alussa ja menetti aikaa noin kaksi minuuttia.

WRC2-luokassa Teemu Suninen ajaa ylivoimaisessa johdossa. Yleiskilpailussa hän on kymmenentenä.

Kuljettajilla on edessään vielä seitsemän kilometrin mittainen erikoiskoe ennen lauantain päivähuoltoa.

Meksikon MM-rallin tilanne, EK12/21:

 1. Jari-Matti Latvala VW     2.35.21,6  
 2. Sebastian Ogier    VW       +1.13,6  
 3. Dani Sordo         Huyndai  +2.08,0  
 4. Andreas Mikkelsen  VW       +2.23,5  
 5. Mads Östberg       Ford     +3.45,7  
 6. Hayden Paddon      Huyndai  +5.00,6  
 7. Ott Tänak          Ford     +5.52,8  
 8. Martin Prokop      Ford     +7.09,6  
 9. Lorenzo Bertelli   Ford     +7.40,4
10. Teemu Suninen      Skoda    +9.02,8

Rallin aikataulu (Suomen aikaa):

Torstai 3.3.

4.10 (pe) EK1: Street Stage (1,09 km)
5.30 (pe)EK2: Super Special 1 (2,30 km)
5.35 (pe) EK3: Super Special 2 (2,30 km)

Perjantai 4.3.

17.18 EK4: El Chocolate 1 (54,21 km)
18.41 EK5: Las Minas 1 (15,36 km)
20.14 EK6: Street Stage Leon 1 (1,41 km)
Huoltotauko (30 min)
22.27 EK7: El Chocolate 2 (54,21 km)
23.50 EK8: Las Minas 2 (15,36 km)
1.20 (la) EK9: Super Special 3 (2,30 km)
1.25 (la) EK10: Super Special 4 (2,30 km)

Lauantai 5.3.

16.53 EK11: Ibarrilla (30,38 km)
18.11 EK12: Otates 1 (42,62 km)
19.14 EK13: El Brinco 1 (7,15 km)
Huoltotauko (30 min)
22.08 EK14: Agua Zarca (16,47 km)
23.36 EK15: Otates 2 (42,62 km)
0.39 (su) EK16: El Brinco 2 (7,15 km)
1.34 (su) EK17: Super Special 5 (2,30 km)
1.39 (su) EK18: Super Special 6 (2,30 km)
Huoltotauko (45 min)
4.35 (su) EK19: Street Stage Leon 2 (1,41 km)

Sunnuntai 6.3.

16.03 EK20: Guanajuato (80,00 km)
18.08 EK21: Agua Zarca (16,47 km) * Power Stage

Tuoreimmat aiheesta

Ralli