Ogier heitti pyyhkeen kehään – "Latvalalla kahden minuutin johto illalla"

Sebastien Ogier
Sebastien Ogier on pudonnut yli minuutin päähän Jari-Matti Latvalasta.Helena El Mokni
Julkaistu 05.03.2016 20:10
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Kolminkertainen maailmanmestari Sebastien Ogier ei enää haaveile Meksikon MM-rallin voitosta.

Ogierin Volkswagen-tallikaveri Jari-Matti Latvala revitteli lauantaiaamupäivän (Meksikon aikaa) lenkillä kolme pohja-aikaa peräjälkeen. Samalla suomalaiskuljettajan johto venähti puolesta minuutista roimasti: Latvala lähtee iltapäivän erikoiskokeille minuutin ja 16,3 sekunnin johdossa.

- Aamu meni paremmin kuin odotin, Latvala sanoi WRC:n ralliradiolle.

Latvala valitteli päivän toisen erikoiskokeen maalissa, että hänen jarrunsa ylikuumenivat.

- Nyt on hyvä päästä huoltoon, ottaa kuppi kahvia, rentoutua ja tarkistaa takajarrut, Latvala totesi lenkin päättäneen El Brincon pikataipaleen jälkeen.


Ranskalaismestari Ogier ei yritä saada Latvalaa ajamalla kiinni.

- Latvalalla on varmaan kahden minuutin johto illalla. Hän ei edes ole tavoitteenani. Tavoitteenani on pitää Andreas (Mikkelsen) ja muut takanani, kertoi Ogier, joka on joutunut auraamaan ensimmäisenä autona sorateitä Meksikossa.

Ralli sujuu suomalaisten komennossa, sillä Teemu Suninen revittelee ylivoimaisessa johdossa WRC2-luokassa.

Seuraava erikoiskoe alkaa aikataulun mukaan kello 22.08 Suomen aikaa.

Meksikon MM-rallin tilanne, EK13/21:

 1. Jari-Matti Latvala VW     2.35.21,6  
 2. Sebastian Ogier    VW       +1.13,6  
 3. Dani Sordo         Huyndai  +2.08,0  
 4. Andreas Mikkelsen  VW       +2.23,5  
 5. Mads Östberg       Ford     +3.45,7  
 6. Hayden Paddon      Huyndai  +5.00,6  
 7. Ott Tänak          Ford     +5.52,8  
 8. Martin Prokop      Ford     +7.09,6  
 9. Lorenzo Bertelli   Ford     +7.40,4
10. Teemu Suninen      Skoda    +9.02,8

Rallin aikataulu (Suomen aikaa):

Torstai 3.3.

4.10 (pe) EK1: Street Stage (1,09 km)
5.30 (pe)EK2: Super Special 1 (2,30 km)
5.35 (pe) EK3: Super Special 2 (2,30 km)

Perjantai 4.3.

17.18 EK4: El Chocolate 1 (54,21 km)
18.41 EK5: Las Minas 1 (15,36 km)
20.14 EK6: Street Stage Leon 1 (1,41 km)
Huoltotauko (30 min)
22.27 EK7: El Chocolate 2 (54,21 km)
23.50 EK8: Las Minas 2 (15,36 km)
1.20 (la) EK9: Super Special 3 (2,30 km)
1.25 (la) EK10: Super Special 4 (2,30 km)

Lauantai 5.3.

16.53 EK11: Ibarrilla (30,38 km)
18.11 EK12: Otates 1 (42,62 km)
19.14 EK13: El Brinco 1 (7,15 km)
Huoltotauko (30 min)
22.08 EK14: Agua Zarca (16,47 km)
23.36 EK15: Otates 2 (42,62 km)
0.39 (su) EK16: El Brinco 2 (7,15 km)
1.34 (su) EK17: Super Special 5 (2,30 km)
1.39 (su) EK18: Super Special 6 (2,30 km)
Huoltotauko (45 min)
4.35 (su) EK19: Street Stage Leon 2 (1,41 km)

Sunnuntai 6.3.

16.03 EK20: Guanajuato (80,00 km)
18.08 EK21: Agua Zarca (16,47 km) * Power Stage

Tuoreimmat aiheesta

Ralli