Jari-Matti Latvala menetti kertaalleen kakkossijan Katalonian MM-rallin lauantain erikoiskokeilla. Iltapäivällä Latvala oli kuitenkin huippuvauhdissa ja nousi takaisin toiseksi.
Latvala hajotti renkaan 12. erikoiskokeella, kun hän hyökkäsi liian aggressiivisesti mutkaan. Aikaa meni hukkaan lähes minuutin verran, ja samalla Latvala joutui hyvästelemään voittokamppailun Sebastien Ogieria vastaan.
- Minulla on ollut vauhtia, mutta aamulla asiat eivät menneet niin kuin halusin. Olin hieman epäonninen, mutta sellaista se on joskus, Latvala sanoi WRC:n ralliradiolle.
Latvalalla ei ole asiaa kärkeen, mikäli hänen Volkswagen-tallitoverinsa Ogier välttää ongelmat sunnuntain erikoiskokeilla. Ranskalaisella on 54 sekunnin johto Latvalaan ennen kuutta viimeistä erikoiskoetta.
Latvalallakaan ei ole varaa virheisiin, sillä VW:n Andreas Mikkelsen ja Hyundain Dani Sordo ovat aivan suomalaisen kannassa. Latvala kiri Mikkelsenin ja Sordon edelle lauantai-iltapäivänä.
- En ole ajanut aivan täysillä, mutta huomenna aion painostaa Latvalaa, kolmantena ajava Mikkelsen suunnitteli.
Esapekka Lappi menetti lauantaina mahdollisuudet WRC2-luokan maailmanmestaruuteen. Skodan suomalaislupaus ajoi rajusti ulos ja joutui keskeyttämään.
Katalonian MM-ralli, EK17/23:
1. Sebastien Ogier VW 2.34.56,4 2. Jari-Matti Latvala VW +54,0 3. Andreas Mikkelsen VW +56,9 4. Dani Sordo Hyundai +1.01,4 5. Kris Meeke Citroen +1.42,2 6. Mads Östberg Citroen +1.43,7 7. Hayden Paddon Hyundai +1.56,5 7. Thierry Neuville Hyundai +1.56,5 9. Martin Prokop Ford +4.22,9 10. Pontus Tidemand Skoda +7.12,6