Latvalalta ilmiömäinen esitys – "Olen ällistynyt"

Jari-Matti Latvala (5)
Jari-Matti Latvala on vain kahden erikoiskokeen päässä Ruotsin MM-rallin voitosta.MASSIMO BETTIOL
Julkaistu 12.02.2017 09:33
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Jari-Matti Latvala täräytti huikean pohja-ajan sunnuntain ensimmäisellä erikoiskokeella ja tarttui entistä tiukemmin kiinni Ruotsin MM-rallin voittoon.

Latvala suorastaan lensi Toyotallaan Likenäsin pikataipaleella, sillä hän löi pahimman kilpakumppaninsa Ott Tänakin peräti 7,1 sekunnin erolla. Kilpailua johtavan Latvalan ja Tänakin erottaa 10,9 sekuntia ennen rallin kahta viimeistä erikoiskoetta.

- Olen ällistynyt, Latvala hämmästeli itsekin erikoiskokeen maalissa ralliradiolle.

- Minulla oli loistava fiilis. Auto tuntui uskomattomalta, Latvala lisäsi.

Latvala paljasti myös sen, minkälaisia ohjeita hän oli saanut Toyotan tallipäälliköltä Tommi Mäkiseltä ennen päätöspäivän erikoiskokeita.

- Hän sanoi "keskity tiehen ja autoon ja anna palaa", Latvala kertoi.

Maailmanmestari Sebastien Ogier putosi voittokamppailusta Likenäsissä. Ogier spinnasi Fordillaan heti ensimmäisessä mutkassa ja jäi lopulta lähes puoli minuuttia Latvalan pohjista.

- Otin sen jälkeen rauhallisesti, koska tiesin, että se oli siinä, Ogier totesi.

Ruotsin MM-rallissa ajetaan vielä kaksi erikoiskoetta. Voittaja on selvillä sunnuntaina noin kello 13 Suomen aikaa.

1:31img

Ruotsin MM-rallin tilanne, EK16/18:

 1. J-M Latvala       Toyota  2.16.06,2
 2. Ott Tänak         Ford        +10,9
 3. Sebastien Ogier   Ford        +43,6
 4. Dani Sordo        Hyundai   +1.47,2
 5. Craig Breen       Citroen   +2.17,5
 6. Elfyn Evans       Ford      +4.48,4
 7. Hayden Paddon     Hyundai   +5.09,9
 8. Stephane Lefebvre Citroen   +6.10,6
 9. Pontus Tidemand   Skoda     +7.40,6
10. Teemu Suninen     Ford      +8.45,9

Tuoreimmat aiheesta

Ralli