Lauantain myrsky sai nimen – 80 000 pahimmillaan sähköttä, mutta 10 vuotta sitten sama myräkkä olisi ollut paljon tuhoisampi

1:11imgYli 80 000 kotitaloutta oli pahimmillaan ilman sähköä – tältä näyttää Kuopion kymmenien autojen ketjukolari
Julkaistu 27.03.2022 13:00

MTV UUTISET–STT

Lauantaina Suomen etelä- ja keskiosia riepotellut Manu-myrsky irrotti kattopeltejä ja kaatoi puita. Muun muassa Pohjois-Karjalan pelastuslaitos kertoi Twitterissä myrskyn aiheuttaneen sille 45 pelastustehtävää iltayhdeksään mennessä.

Esimerkiksi Joensuussa myrskyn aikana rikkoutui katolla ollut mainoskuutio, josta tippui kaksi sivua alas kadulle. Varsinais-Suomen pelastuslaitos tviittasi puolestaan, että sen alueella oli ennen iltakuutta hoidettu 80 vahingontorjuntatehtävää.

myrsky lehtikuva 26.3.Katkenneita puunoksia Helsingin Lauttasaaressa lauantaina.Lehtikuva

Hankasalmella Keski-Suomessa tiellä 9 kaksikerroksinen Onnibussi-yhtiön linja-auto kaatui kovan tuulen takia. Paikalla olleen MTV Uutisten silminnäkijän mukaan linja-auto olisi kaatunut järveen, jos edessä ei olisi ollut puita.

Hankasalmella tiellä 9 kaksikerroksinen Onnibussi-yhtiön linja-auto on kaatunut kovan tuulen takia.

Lue lisää MTV:n myrskyseurannasta:

Katso myös: Tuulenpuuska aiheutti vaaratilanteen Helsingin ydinkeskustassa – suoja-aita lensi auton päälle

0:24img

Sähköhäiriöitä olisi 10 vuotta sitten syntynyt paljon enemmän

Myrsky katkoi myös sähköjä eri puolilla Suomea. Enimmillään sähköttä oli eilen reilut 80  000 asiakasta. PKS Sähkönsiirron toimialueella Pohjois-Karjalassa ja Koillis-Savossa vikatilanne pahimmillaan oli lauantai-iltapäivänä kolmen ja neljän välillä, jolloin enimmillään vailla sähköä oli 6  000 taloutta. Toinen vikarypäs oli illalla kello seitsemän ja yhdeksän välillä.

–  Korjaustöitä tehtiin haasteellisissa olosuhteissa puuskittaisen tuulen ja lumipyryn keskellä sekä myös pimeässä. Osaan kohteista oli lisäksi hankala päästä, koska puita oli kaatunut teille. Asentajat tekivät erittäin hyvää työtä, eikä korjaustöiden aikana sattunut myöskään yhtään tapaturmaa, PKS Sähkönsiirron verkkopäällikkö Jukka Ahonen kertoo tiedotteessa.

Ahosen mukaan eilisen myrskyn aikana näkyi se, että sähköverkkoa on uudistettu viimeisten vuosien aikana säävarmaksi.

–  Vastaava myrsky olisi aiheuttanut kymmenen vuotta sitten selvästi enemmän häiriötä. Nyt esimerkiksi taajamissa säästyttiin sähkökatkoilta.

Vuonna 2011 joulukuussa peräkkäisinä päivinä riehuneiden Tapani- ja Hannu-myrskyjen jäljiltä sähköttä oli lähemmäs 600  000 sähkönkäyttäjää ja vikojen korjaamiseen kului viikkoja.

Lue myös: Kallansiltojen lauantaisen jättikolarin syy saattoi olla sama kuin 63 auton kolarissa vuonna 2011

Kallansiltojen massiivisessa joukkokolarissa turvautuduttiin poikkeukselliseen apuun

Kuopiossa Kallansilloilla joukkokolari – osallisena jopa 40 ajoneuvoa, ihmisiä siirretty linja-autolla lämpimään

Jari väisti täpärästi Kuopion joukkokolarin ja hyppäsi tyttärensä kanssa turvaan: "Arvelin, että kohta kuuluu kops"

Tuoreimmat aiheesta

Myrskyt