Laulaja ja näyttelijä Marianne Faithfull on kuollut 78-vuotiaana, kertoo hänen tiedottajansa BBC:n mukaan.
Faithfull tunnettiin muun muassa hiteistään As Tears Go By, joka nousi Britannian top 10:een vuonna 1964, ja pääosarooleistaan esimerkiksi vuoden 1968 elokuvassa The Girl On A Motorcycle.
Hän oli myös Rolling Stonesin keulahahmon Mick Jaggerin tyttöystävä 1960-luvulla.
– Ilmoitamme syvästi surullisena laulaja, lauluntekijä ja näyttelijä Marianne Faithfullin kuolemasta, lausunnossa sanottiin.
Marianne Faithfullin kerrotaan kuolleen tänään rauhallisesti Lontoossa rakastavan perheensä seurassa.
– Häntä tullaan kaipaamaan kovasti.
0:27Katso myös uutisjuttumme aiheesta: Laulaja Marianne Faithfull kuollut 78-vuotiaana.
Menestyksekäs ura
Faithfull nousi pinnalle 60-luvun puolivälissä Mick Jaggerin ja Keith Richardsin tekemällä kappaleella As Tears Go By. Hieman myöhemmin Jagger ja Faithfull aloittivat seurustelun, josta tuli Lontoossa yksi vuosikymmenen puhutuimmista teemoista.
Svengaavan Lontoon vauhti oli kuitenkin Marianne Faithfullille liikaa. Hän ajautui pitkäksi aikaa hankaluuksiin huumeiden kanssa. Faithfull kuitenkin skarppasi itsensä kuntoon ja levytti säännöllisesti pitkään.
Vuosikymmenen loppupuolella Faithfull vetäytyi julkisuudesta alati pahenevan huumeriippuvuutensa myötä ja vietti hiljaiseloa 70-luvun puoliväliin saakka tehden satunnaisia rooleja näyttämöllä ja elokuvissa.
Kuitenkin vasta vuoden 1979 klassikkoalbumi Broken English toi hänet takaisin suuren yleisön tietoisuuteen. Levyllä Marianne Faithfullin ääni esittäytyi ensi kertaa sellaisena kuin sen nykyisin tunnemme – karheana, elämää kokeneena ja suoraan sydämeen menevänä.
Broken English -menestysalbumin myötä Faithfull jatkoi uraansa sekä musiikin että näyttelemisen parissa. Elokuvarooleja hänellä oli esimerkiksi Sofia Coppolan ohjaamassa Marie Antoinettessa sekä kehutussa Irina Palm -elokuvassa, jonka roolista Faithfull oli ehdolla European Film Award for Best Actress -palkinnon saajaksikin.
Palkittu artisti
Faithfull palkittiin Women’s World Awardsissa elämäntyöstään. Hän sai lisäksi Ranskan korkeimman kulttuurialan arvonimen Commandeur des Arts et des Lettres.
Elämän synkemmätkin puolet nähneenä Faithfull oli lavalla ensisijaisesti tulkitsija, jonka rosoinen ääni ei juuri taustatukea kaipaa karisman kantaessa takariviin saakka. Suomessa Faithfull vieraili useasti konsertoimassa.