Laulaja Terhi Kokkonen keikkalavoille palanneesta Ultra Brasta: "Kuin suuri hirviö, joka hengittää"

Ultra Bra 27.11.2017 Vuokko Hovatta, Terhi Kokkonen 5
Ultra Bran laulajat Vuokko Hovatta ja Terhi Kokkonen marraskuussa 2017.MTV
Julkaistu 16.12.2017 19:30
Toimittajan kuva

Visa Högmander

visa.hogmander@mtv.fi

@visahogmander

Ultra Bran paluukeikat huipentuvat kolmeen iltaan Helsingin Hartwall Arenalla. Lauantain loppuunmyyty konsertti nähdään suorana lähetyksenä tänään C Moressa.

Jättisuosioon vuosituhannen vaihteessa noussut Ultra Bra esiintyy viikonloppuna kolmena iltana Helsingissä. Yhtye esiintyy kolmena iltana peräkkäin Hartwall Arenassa.

Kesällä Ultra Bra nähtiin 16 vuoden tauon jälkeen festarilavoilla.

– Fiilis oli erilainen kuin silloin. Me esimerkiksi olemme kehittyneet laulajina. Kokoonnuimme syksyllä katsomaan ikään kuin karonkkahengessä Ruisrock-keikkamme taltiointia ja totesimme, että sehän kuulosti vähintäänkin kelvolliselta, sanoo laulaja Vuokko Hovatta MTV:n haastattelussa.

– Tuntui siltä, että oli ilo palata tällä porukalla yhteen.

Ultra Bra sadetakit 2017

Ultra Bra 2017.

Hovatta ja Ultra Bran toinen naislaulaja Terhi Kokkonen sanovat, että monet Ultra Bran kappaleista muistuivat yhtyeen jäsenten mieliin vuosien tauon jälkeen kuin selkäytimestä.

– Siinä ei ollut sellaista tunnetta, että nyt treenaamme tämän esityksen ja menemme esittämään sen. Sen sijaan siinä oli jokin kollektiivinen tunne, että tämä juttu nyt vain syntyi ja on. Totta kai treeniäkin on mukana, mutta se on kaikilla jossain tosi syvällä selkäytimessä ja sitten yhdessä saamme sen sieltä ulos, Kokkonen kuvailee.

– Kaikki sählinki ennen kesän keikkoja oli jotenkin tavallaan vaikeampaa. Mutta sitten, kun oli se hetki, että olimme astumassa lavalle, kaikki olivat virittäytyneet jotenkin samalle taajuudelle. Sitä tiesi, että voi luottaa siihen tyyppiin, joka on vasemmalla puolella ja siihen, joka on oikealla, eikä tarvitse olla yksin. Se on ikään kuin suuri hirviö, joka hengittää, Terhi naurahtaa.

Ultra Bran konsertti nähdään tänään lauantaina 16. joulukuuta suorana lähetyksenä C More -suoratoistopalvelussa kello 19.45 alkaen. Konsertin livetaltiointi esitetään myöhemmin myös MTV:n kanavilla.

6:42img

2:09img

2:03img

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki