Laulajatähti Saara Aalto esiintyy jättikonsertissa Britanniassa

Saara Aalto
Julkaistu 07.06.2019 21:19
Toimittajan kuva

Iriz Silander

iriz.silander@mtv.fi

@iriziriz

Briteissä tähdeksi nousseen Saara Aallon Dance Like Nobody’s Watching -kappale on valittu Lontoon tämän vuoden Pride-tapahtuman viralliseksi kappaleeksi.

Britanniassa uraa luovan Saara Aallon keväällä 2019 julkaisema Dance Like Nobody’s Watching -kappale valittiin Lontoon Pride-tapahtuman viralliseksi kappaleeksi, kerrotaan tiedotteessa.

Aalto pääsee esittämään kappaleen sekä Lontoon Priden gaalaillallisella, että Trafalgar Squaren päätapahtumassa heinäkuussa.


Tämä on ensimmäinen kerta Lontoon Priden historiassa, kun sama artisti esiintyy kummassakin tapahtumassa, tiedotteessa kerrotaan.

LUE LISÄÄ: Saara Aalto esiintyi paljastavassa nahkatakissa – vaihtoi glittermekot näyttävään rokkityyliin

Aalto tuli tunnetuksi brittiyleisölle X Factor laulukilpailun myötä. Hän myös esiintyi viime talvena suositussa Dancing on Ice -ohjelmassa.

Aalto nähdään Suomessa ensi vuonna We Will Rock You -musikaalin päätähtenä.

Tuoreimmat aiheesta

Saara Aalto