Äskettäin avioeron läpikäynyt nainen päätti juhlistaa 10 vuoden avioliiton päättymistä polttamalla häämekkonsa.
Mirror kertoo Pohjois-Carolinasta kotoisin olevasta Lauren Brookesta, 31, joka halusi järjestää itselleen jotain ikimuistoista, kun hänen 10 vuoden mittainen avioliittonsa päättyi avioeroon.
Nainen järjesti valokuvaussession, jonka aikana hän poltti häämekkonsa ja lähetti samalla ex-miehelleen sanoman: "Olin parasta, mitä koskaan tulet saamaan".
– Tavoitteeni on näyttää, että avioero on vaikea, ruma ja kivulias prosessi kaikille osapuolille. Sen aikana oli päiviä, jolloin heräsin aamulla ja vain itkin. Oli myös aikoja, jolloin ajattelin, ettei elämäni voisi parantua, mutta lopulta se on parantunut, Lauren kertoo Mirrorin mukaan.
Lauren meni naimisiin miehensä kanssa lokakuussa 2012, mutta parin tiet erkanivat syyskuussa 2021 ja avioeroprosessi saatiin vihdoin saatettua päätökseensä tämän vuoden tammikuussa.
– Erosimme, mutta meidän täytyy tehdä töitä yhdessä loppuelämämme ajan, koska kasvatamme yhteisiä lapsiamme, Lauren kertoo.
Avioeroprosessin tullessa päätökseen Lauren järjesti parhaan ystävänsä ja äitinsä avulla itselleen voimaannuttavan valokuvaussession, jonka aikana hän sytytti häämekkonsa lopulta tuleen.
– Selvisin siitä ja pääsin toiselle puolelle. En itke enää aamuisin herätessäni. Olen paremmassa paikassa itseni kanssa, hän kertoo avioerostaan.
Katso yllä olevalta videolta, millaista erokuvauksissa oli.
Lue myös: Häävalokuvaajan teoria: Nämä kolme merkkiä kertovat, että avioliitto päättyy eroon
Voimaantunut olo
Kahden lapsen äiti kertoo, että kuvaukset auttoivat häntä saamaan elämänsä takaisin avioeron jälkeen. Sen sijaan, että hän olisi tuntenut surua kuvausten aikana, hän tunsi itsensä voimaantuneeksi.
– Pelkäsin, että tuntisin sen aikana itseni onnettomaksi. Se oli avioliittoni päätös ja olin luullut liiton kestävän ikuisesti. Siinä suree parisuhteen menetystä, mutta en ollutkaan onneton, se oli hauskaa, Lauren kuvailee tuntemuksiaan session aikana.
Lauren luuli hänen elämänsä olevan ohi, kun hänen miehensä haki avioeroa lokakuussa 2022, sen jälkeen, kun he olivat eläneet jo vuoden asumuserossa. Osissa Yhdysvaltain osavaltioita avioliiton osapuolien on asuttava erossa toisistaan vuoden ja päivän, ennen kuin he voivat edetä avioeron kanssa.
– Tarkoitukseni asumuseron aikana oli yrittää ratkaista ongelmakohtia, mutta se ei onnistunut. Ajattelin, että jos tämä ei toimi ja minuun sattuu, niin voin ainakin yrittää nähdä tilanteessa jotain hyvääkin. Sen minä todellakin sitten tein, Lauren kertoo.
Nyt hän on onnellisempi kuin koskaan ennen. Hän haluaa muiden naisten tietävän, ettei avioerossa ole mitään hävettävää.
– Monet naiset häpeävät avioeroa, kun taas miehiä onnitellaan sen johdosta. Meille sanotaan, että meidän kuuluisi pitää perhe kasassa hinnalla millä hyvänsä, mutta monet naiset kamppailevat sen kanssa. Meidän ei pitäisi tuntea häpeää sen takia, Lauren summaa.
Laurenin äiti Felicia Bowman jakoi sosiaalisessa mediassa tyttärensä avioerokuvausten parhaat otokset, voit katsoa ne alta.
Jos kuvat eivät näy, voit katsoa ne tästä.
Lue myös: Miehet paljastavat hetken, jolloin tiesivät haluavansa avioeron: "Emme olleet harrastaneet seksiä puoleen vuoteen"
Lue kaikki lifestyle-aiheiset jutut!
Lähteet: Mirror, Kameraone ja @felicia_bowman_photography/Instagram