Utah Jazz nappasi jo viidennen perättäisen voittonsa, kun se kaatoi kotonaan Los Angeles Lakersin pistein 132–125. Lauri Markkanen rohmusi 29 pistettä, yhdeksän levypalloa ja viisi korisyöttöä.
LUE MYÖS: Amerikkalaismedia innostui Lauri Markkasen saamasta palkinnosta – suomalaistähteä kosketti isän reaktio palkintogaalassa: "Sitä en ole nähnyt kovin usein"
Lauri Markkanen oli kentän hahmo jälleen, kun Utah kaatoi kotonaan Los Angeles Lakersin ja venytti voittoputkensa jo viiden ottelun mittaiseksi. 29 pistettä takoneen Markkasen lisäksi Utahilla oli onnistujia laajalla rintamalla, sillä myös takamiehet Collin Sexton (27 pistettä), Jordan Clarkson (21 p.) ja Keyonte George (19 p.) olivat iskussa.
Hyökkäyspään lisäksi Markkanen onnistui myös puolustuksessa, sillä hän onnistui pimentämään Lakersin etukentän ykkösnimen Anthony Davisin, joka jäi ottelussa lopulta vain 15 pisteeseen. Markkasen tiukassa vartionnissa ollut Davis onnistui 21:stä pelitilanneheitostaan ainoastaan viisi kertaa.
Markkasen omat pelitilanneheitot upposivat 50 prosentin tarkkuudella (8/16), myös kaaren takaa (3/6). 11 vapaaheitostaan suomalainen hautasi kymmenen.
Los Angeles Lakersin suurin tähti LeBron James ei pelannut ottelussa, mikä helpotti Utahin urakkaa. Suuri osa Lakersin pisteistä kasautui takamies D’Angelo Russellille, jonka heittokäsi kävi kuuma na peräti 39 pisteen edestä.
Lakers-voiton ja Houston Rocketsin tappion myötä hirmuvireinen Utah on noussut NBA:n läntisessä konferenssissa jo yhdeksänneksi umpisurkean alkukauden jälkeen. Sama sija runkosarjan lopussa toisi Utahille paikan pudotuspelikarsintaan.
Utah on voittanut kotonaan kahdeksan ottelua peräkkäin. Seuraavaksi se kohtaa kotiareenallaan idän huippujoukkueen Indiana Pacersin.