Laulaja Lauri Tähkä ryhtyi kokkikirjailijaksi. Mies tietää että ruoalla voi hurmata, mutta myös vesittää romanttisen hetken.
Muusikko Lauri Tähkä yllättää uudella aluevaltauksella – mieheltä ilmestyy syksyllä Hellannupit kaakkoon -ruoanlaittokirja. Kirjassa aikanaan kokiksi opiskellut Tähkä antaa vinkkejä nopeaan ja vaivattomaan nälän häätöön.
Ruoka on laulajalle yhä intohimo, vaikka ammattia siitä ei koskaan tullutkaan.
– Olen niin tunnekundi. Kun teen musaa, se on sydämen asia. Jos teen jollekin ruokaa, teen sen sydämellä tai silkasta rakkaudesta. Se lähtee intohimosta – ei niin, että tekisin ruokaa jossain linjastossa. Siksi minusta ei ehkä koskaan kokkia tullutkaan, Tähkä pohti keskiviikkona Otavan lehdistötilaisuudessa.
Ajatus oman kokkikirjan tekemisestä kypsyi viime vuosina. Tähkä kertoo alkaneensa kokata aiempaa enemmän alettuaan viime vuonna kahden tyttärensä yksinhuoltajaksi.
– Ajattelin, että miksen tekisi ruokakirjaa, kun koko ajan pelaan ruoan kanssa. Se tuntui luontevalta. Ystävät ja tututkin ovat välillä kyselleet mitä tekisivät ruoaksi, ja olen heille sitten keikkareissuilla keksinyt reseptejä ja lähetellyt niitä tekstiviesteillä!
– Itse huomaan nykyään syöväni useimmiten teinien seurassa. Kun on lapset ja heidän kaverinsa, ruokapöydässä voi joskus olla kymmenenkin teiniä. Sitten maistellaan, se on hauskaa.
Monilla kirjan resepteistä on takanaan tosielämään pohjaava tarina. Esimerkiksi kirjasta löytyvään kalakeittoon liittyy iskelmätähti Paula Koivuniemi, jonka kanssa Tähkä aiemmin asui naapurina. Rakastavaisten madekeitto puolestaan juontaa juurensa miehen epäonnistuneista treffeistä.
– Kerran ajattelin, että teen ensimmäisillä treffeillä loistavan madekeiton. Mutta sitten ryssin sen niin, että laitoin liikaa suolaa. Kun deittini, oli vähän vaivautunut olo. Tarjoilin keiton kuitenkin, kai siitä jotenkin yli päästiin, mies muistelee nauraen.