Lehti: Futislegenda lähetti peniskuvia naispuoliselle työntekijälle – selitti vääjäämättömän jälkeen: "En tajunnut ylittäneeni rajaa"
Marc Overmars on jättänyt tehtävänsä Ajaxin jalkapallojohtajana. Het Parool -lehden mukaan Overmars oli muun muassa lähettänyt kuvia sukuelimestään Ajaxin naispuoliselle työntekijälle.
Ajax kertoo tiedotteessaan Overmarsin lähettäneen sopimattomia viestejä useille naispuolisille työkavereilleen pitkän ajan saatossa. Asia nousi tuoreeltaan julkisuuteen, ja jalkapallolegenda Overmars päätti tekojensa johdosta jättää pestinsä.
Overmars sanoi olevansa häpeissään.
– En valitettavasti tajunnut ylittäneeni rajaa, mutta se on tehty minulle selväksi viime päivinä. Tunsin yhtäkkiä valtavaa painetta. Pyydän anteeksi. Tällaista käytöstä on tässä asemassa mahdotonta hyväksyä. Minäkin näen sen nyt. Mutta on liian myöhäistä. En näe muuta vaihtoehtoa kuin jättää Ajax, Overmars kertoi.
Ajaxin johdosta viestitettiin myös Overmarsin ylittäneen rajan ja kerrottiin, ettei hänen jatkonsa ollut mahdollista, ja Overmars ymmärsi tämän itsekin.
Ajaxin tiedotteessa ei eritellä tarkemmin, millaisia Overmarsin sopimattomat viestit ovat olleet, mutta alankomaalainen Het Parool -lehti raportoi sisäpiiriläisten vahvistaneen, että Overmars lähetti naispuoliselle kollegalle kuvia sukuelimestään. Lisäksi Overmarsin kerrotaan suorittaneen naispuolista kollegaa kohtaan myös väijymisen kaltaista toimintaa.
Overmars oli toiminut Ajaxin jalkapallojohtajana vuodesta 2012 lähtien. Entinen Hollannin maajoukkuepelaaja edusti Ajaxia myös pelaajaurallaan vuosina 1992–97. Overmars voitti seuran riveissä myös Mestarien liigan kaudella 1994–95.
Ajax voitti Mestarien liigassa tällä kaudella C-lohkon ja kohtaa neljännesvälierissä portugalilaisen Benfican.
Uusimmat
-
06:26
Tunnistaisitko tämän linnun? Tämän vuoksi luonnossa esiintyy "mäkkärivariksia"
-
06:15
Konservatiivit vetivät herneen nenään Harrisin kampanjan työnhakulomakkeen yksityiskohdasta
-
06:15
Suvereeni Lando Norris oli tuhota kilpailunsa karmivaan mokaan – Max Verstappen järkyttyi näkemästään: ”Ei voi olla!”
-
06:02
MM-rallissa erikoisherkkua – ovi auki historialliselle hetkelle
-
05:55
Petosmies rakennutti "ilmaisilla" tarvikkeilla paritaloja Hämeenlinnassa – hyödynsi hyväuskoisten toivetta töistä
-
05:53
Ukrainan presidentti Zelenskyi vieraili ammustehtaalla Yhdysvalloissa: "Tällaisissa paikoissa voi todella tuntea, että demokraattinen maailma voi voittaa"
-
05:47
CNN: Poliisi epäilee Alabaman ampumisen olleen kohdennettu isku – tapahtumapaikalta löydetty yli sata hylsyä
-
05:33
Suomen suunta huolestuttaa YK-liittoa – asiantuntija kertoo, missä on otettu takapakkia
-
05:28
Kuusi ihmistä kuollut maanvyörymissä ja tulvissa Japanissa
-
05:01
MT: Ympäristöystävälliseksi mainostettu lannoite sisälsi ällistyttävän määrän muovia
-
05:00
New Yorkissa alkaa huipputärkeä viikko – mukana presidentti Stubb ja kolme suomalaisministeriä
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
22:11
Jukka Haapalainen TTK-jaksosta: "Kaikkihan meni taas juuri niin kuin ei pitänyt"
-
21:56
Ennusteet: Olaf Scholzin sosiaalidemokraatit täpärästi AfD:n edellä Brandenburgin vaaleissa
-
21:51
TTK:sta pudonneet Susani Mahadura ja Mikko Matikka: "Ollaan saatu TTK:sta se paras asia"
-
21:26
Tämä TTK-pari joutui kotimatkalle
-
21:24
HJK vei Suomen Cupin – VAR puuttui loppuottelun kulkuun
-
21:07
Keminmaan räjähdys paljastuikin haulikon pamaukseksi asunnossa: Ulkopuolella ollut henkilö joutui haulisateeseen
-
21:01
"Tällaista oli samba Kouvolassa 80-luvulla" – Mika Saukkosen heittäytyminen riemastutti TTK-parketilla
-
21:00
Oletko nähnyt tällaista Raimo Helmistä? Video julki tulikuuman SaiPan pukukopista
-
Lataa lisää