KRP selvittää kaapelin katkeamista Itämerellä – viranomaisilla tänään tiedotustilaisuus

1:45img
Katso video: Näin Suomen ja Saksan välinen merikaapeli on vaurioitunut.
Julkaistu 19.11.2024 15:06(Päivitetty 19.11.2024 16:10)

MTV UUTISET – STT

Keskusrikospoliisi (KRP) kertoo aloittaneensa selvitykset Suomen ja Saksan välisen tietoliikennekaapelin katkeamisesta.

KRP kertoo saaneensa aiemmin tänään tutkintapyynnön C-Lion1-tietoliikennekaapelin katkeamisesta Itämerellä. Tutkintapyynnön teki KRP:n mukaan tietoverkkoyhtiö Cinia, joka omistaa kyseisen kaapelin.

Suomen ja Saksan välisessä kaapelissa havaittiin vika maanantaina aamuyöllä. Vaurioitumisen syystä ei ole vahvistettua tietoa, mutta kaapelin uskotaan katkenneen ulkoisen voiman, kuten ankkuroinnin tai pohjatroolauksen, aiheuttamana.

Cinia kertoi kaapelin vaurioitumisesta eilen. Myöhemmin samana päivänä Liettuan yleisradioyhtiö LRT kertoi Liettuan ja Ruotsin välisen merikaapelin vaurioituneen.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom järjestää Helsingissä tänään tiedotustilaisuuden Suomen ja Saksan välisen kaapelin vaurioitumisesta. Viideltä alkavassa tilaisuudessa puhuvat Traficomin pääjohtajan lisäksi Traficomin kyberturvallisuuskeskuksen ja Huoltovarmuuskeskuksen edustajat sekä Cinian toimitusjohtaja Ari-Jussi Knaapila. Mukana on myös muiden viranomaisten edustajia.

Pistorius: Oletettavasti sabotaasia

Saksan puolustusministeri Boris Pistorius uskoo, että Itämeren kaapelivaurioissa on kyse hybriditoiminnasta. Asiasta kertoo muun muassa saksalaislehti Tagesspiegel.

Lehden mukaan Pistorius sanoo, ettei kukaan usko kaapeleiden vahingoittuneen itsestään tai vahingossa ankkureiden vuoksi. Hän kommentoi asiaa Brysselissä saapuessaan EU:n puolustusministerikokoukseen. Pistoriuksen mukaan on oletettava, että kyse on sabotaasista ja hybriditoiminnasta.

Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) ei toistaiseksi ota kantaa tuoreiden kaapelivaurioiden syihin. Hänen mukaansa nyt nähdyt häiriöt eivät vaaranna yhteiskunnan toimintoja, vaikka ne aiheuttavat aiheellista huolta riittävästä suojautumisesta.

Häkkänen kommentoi kaapelirikkoja hieman Pistoriuksen jälkeen saapuessaan puolustusministerikokoukseen, jossa hän sanoi asian myös nousevan esille. Häkkänen ei suostunut lähtemään itse vielä Pistoriuksen linjalle, vaikka tutkinta tehdäänkin Häkkäsen mukaan Pistoriuksen kuvailemalla vakavuudella.

–  Sillä vakavuudellahan me näitä tutkimme, että tässä on jokin ulkopuolinen toimija. Eli tätä ei nyt ihan luonnononnettomuutena pelkästään tutkita, Häkkänen sanoi.

Rikkoutumispaikka Ruotsin talousvyöhykkeellä

Suomen ja Saksan välisen kaapelin rikkoutumispaikka on Cinian mukaan Ruotsin talousvyöhykkeellä, Öölannin eteläkärjen itäpuolella noin 700 kilometrin päässä Helsingistä. Veden syvyys on rikkoutumispaikalla noin 30–40 metriä, kerrotaan Cinian viestinnästä. Yhtiön mukaan kaapeli rikkoutui vilkkaimman laivaliikennöintialueen ulkopuolella.

Kaapelin vika havaittiin Cinian järjestelmissä maanantaina aamuneljän jälkeen. Siihen asti kaapeli on Cinian mukaan ollut toiminnassa.

Helsingistä Saksan Rostockiin kulkevan kaapelin pituus on lähes 1 200 kilometriä.

Vaurion korjaustoimet eivät vielä tiistaina aamupäivällä olleet alkaneet, eikä aikataulusta ollut tarkempaa tietoa, kerrottiin Cinian viestinnästä. Merikaapeleiden korjausaika on yhtiön mukaan tyypillisesti 5–15 vuorokautta.

Liettuan ja Ruotsin välinen kaapeli vaurioitui aiemmin

Liettualaismedian mukaan teleyhtiö Telian Liettuan ja Ruotsin välillä kulkeva merikaapeli puolestaan vaurioitui sunnuntaina noin kymmeneltä aamulla.

Telian teknologiajohtaja Andrius Semeskevicius sanoi LRT:lle, että yhtiö välittää internetyhteyttä Liettuaan kolmea kaapelia pitkin, eli yhden kaapelin vaurioituminen ei katkaissut yhteyttä kokonaan.

Ruotsin ja Liettuan välisen kaapelin osalta ei tiedetä, onko kaapeli katkennut vai vain vahingoittunut, kertoo Telian edustaja uutistoimisto BNS:lle.

Telian käyttämän vaurioituneen kaapelin omistaa ruotsalainen Arelion, kerrotaan STT:lle Telian viestinnästä.

Ruotsin viranomaiset tutkivat tapahtunutta, kertoi maan siviilipuolustusministeri Carl-Oskar Bohlin Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:lle maanantaina.

– Voimme vahvistaa, että asiaankuuluvat ruotsalaisviranomaiset tutkivat tapahtumia, Bohlin sanoi.

Hänen mukaansa myös maan hallitus seuraa tapausta ja on yhteydessä viranomaisiin.

– On ehdottoman tärkeää, että selvitämme, miksi Itämerellä on tällä hetkellä kaksi kaapelia, jotka eivät toimi, Bohlin sanoi.

Juttu päivitetty kauttaaltaan 19.11.2024 kello 16.10.

Lue myös: Merenkulun huippuasiantuntijalta kova arvio Itämeren kaapelivaurioista: "Ei sattumaa"

Saksan puolustusministeri Itämeren kaapelikatkosta: Kyse on sabotaasista

"Ulkoinen voima" katkaisi Suomen ja Saksan välisen merikaapelin – tämä tapauksesta tiedetään

Tuoreimmat aiheesta

Itämeri