Lehti: Italialaiskomissaari vastuuseen elpymismiljardeista – myös muita tehtäviä uudesta komissiosta ilmi
Saksalaislehti Die Weltin mukaan EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on jo tehnyt päätöksiä useiden uuden komission salkkujen jaosta.
Lehden mukaan taloudesta vastaavan varapuheenjohtajan tehtävä olisi menossa Italian komissaariehdokas Raffaele Fittolle. Lehti perustaa tietonsa nimettöminä pysyviin virkamies- ja diplomaattilähteisiin.
Jos tieto Fitton komissaarisalkusta pitää paikkansa, kyseessä olisi tärkein tehtävä, joka EU-komissiossa on koskaan annettu laitaoikeistolaista puoluetta edustavalle poliitikolle.
Fitto on Italian pääministeri Giorgia Melonin puoluetoveri ja toimii tämän hallituksessa Eurooppa- ja aluekehitysministerinä.
Die Weltin mukaan Fitton tehtäviin komissiossa kuuluisivat myös EU:n elpymisrahaston toimeenpano ja valvonta. Talouden koronakuopassa luotu instrumentti on noin 750 miljardin euron kokoinen.
Italian osuus osittain yhteisvelalla kerätystä rahastosta on suurin kaikista jäsenmaista, noin 200 miljardia euroa.
Myös muita tehtäviä selvillä
Die Welt kertoo saaneensa tietoonsa myös muita tehtäviä uudesta komissiosta.
Latvian entinen pääministeri ja kolmannen kauden komissaari Valdis Dombrovskis on saamassa varapuheenjohtajuuden, jossa hänen vastuulleen kuuluvat EU:n laajentumiseen ja Ukrainan jälleenrakentamiseen liittyvät asiat.
Nykyisin sisämarkkinakomissaarina toimiva ranskalainen Thierry Breton olisi saamassa kontolleen teollisuuspolitiikan ja "strategisen autonomian" vahvistamisen.
Espanjan nykyinen ympäristöministerin Teresa Riberan tehtäväkenttää olisivat vihreään siirtymään ja digitalisaatioon liittyvät asiat.
Muita Weltin raportoimia salkkuja ovat Alankomaiden Wopke Hoekstra (kauppa), Slovakian Maroš Šefčovič (EU-toimielinten väliset asiat ja byrokratian karsiminen), Tšekin Jozef Sikela (energiapolitiikka) ja Puolan Piotr Serafin (budjetti).
Aiemmin uuden komission tehtävänjaosta on ollut tiedossa vain puheenjohtaja von der Leyen sekä EU:n ulkosuhteiden korkeaksi edustajaksi valittu Viron Kaja Kallas.
Politico: Von der Leyen haluaa lisää naisehdokkaita
Von der Leyen olisi halunnut, että uuden komission kokoonpanossa on tasaisesti miehiä ja naisia. Hän pyysi jäsenmailta siksi mies- ja naisehdokasta, mutta pyyntöä kunnioitti vain Bulgaria.
Kun komissaarien nimeämisen takaraja tuli viime perjantaina vastaan, tiedossa olevista nimistä 7 oli naisia ja 18 miehiä.
Perjantain jälkeen naisehdokkaita on tullut kaksi lisää. Belgia nimesi oman ehdokkaansa, ulkoministeri Hadja Lahbibin, takarajan jälkeen.
Romania suostui vaihtamaan ehdokastaan tasapainottaakseen sukupuolijakaumaa.
Politico-lehden tietojen mukaan von der Leyen yrittää vieläkin painostaa varsinkin pienempiä jäsenmaita vaihtamaan miespuolinen ehdokkaansa naiseen.
Suomen komissaariehdokas on Henna Virkkunen (kok.).
Kaikkien ehdokkaiden on ennen komission aloittamista selviydyttävä EU-parlamentin valiokuntien kuulemisista.
Komissio on EU:n keskeinen ja vaikutusvaltainen elin, joka muun muassa tekee unionin lainsäädäntöehdotukset ja valvoo politiikan toimeenpanoa.
Uusimmat
-
23:59
FC Barcelona kaatui Mestarien liigan avauksessaan – nopea ulosajo sekoitti pakan Monacossa
-
23:33
Britannian ulkoministeri vaatii välitöntä tulitaukoa Israelin ja Libanonin Hizbollahin välille
-
23:11
Portugalissa suuri osa maastopaloista sammutettu
-
22:46
Ilta-Sanomat: Helsingin areenaan murtauduttiin katon kautta
-
22:27
Barcelonalle kammoalku Mestarien liigassa! Tämä tunarointi päättyi punaiseen korttiin
-
22:01
SM-liigassa ei vieläkään kauden ensimmäistä pelikieltoa – alkukierrosten tähti pääsi pälkähästä
-
22:00
Läpimurtohitti muutti Palefacen elämän 14 vuotta sitten – räppäri muistelee Jutta Urpilaisen heittämää kommenttia
-
21:41
Pentagon: Emme halua laajempaa sotaa
-
21:40
Leverkusenille tyrmäävä murskavoitto Mestarien liigassa – Lukas Hradeckyn nolla pelastui kahteen otteeseen
-
21:39
NHL:ssä lähes 60 miljoonan jättidiili
-
21:30
MTV uutiset vieraili Kallion mysteeripaikalla – ratkesiko betonimöhkäleen arvoitus?
-
21:07
Zelenskyi tapaa Bidenin ja Harrisin ensi viikolla Valkoisessa talossa
-
21:03
Paljastus F1-kulisseista – tähtikuskit joutuivat kiusalliseen tilanteeseen: "Mitä v****a?"
-
21:03
Koko perhe samassa kuvassa! Jukka Hildén postasi liudan herttaisia otoksia
-
20:55
SM-liigan illan ainokaisessa melkoista draamaa – Leijonien MM-pakki sivalsi jäätävästi
-
20:43
Jaromir Jagr lopettaa
-
20:29
Lentoyhtiö muistutti työntekijöiksi haluavia alusvaatteiden käytöstä
-
20:27
Von der Leyen ilmoitti 10 miljardin euron tuesta Boris-myrskyn aiheuttamista tulvista kärsineille maille
-
20:10
Salakavala Curry! SM-liigan sulava nikkaritykki väläytteli sähäkkyyttään
-
20:07
Urheiluväki pöyristyi – lakimuutos ajaa seurat ahtaaseen rakoon: "Tosi kohtuutonta"
-
Lataa lisää