SM-liigavalmentajat Tero Lehterä ja Raimo Helminen ovat maailmanmestareita ja luoneet komean pelaajauran, mutta läheskään kaikki päävalmentajista eivät pelaaja-aikoinaan paistatelleet jääkiekkoilun huipulla. Onko merkittävä pelaajaura valmentajalle välttämättömyys vai jopa rasite?
Nelikymppissynttärit häämöttävät edessä. Joukkuetovereiden jutut instagrameista ja änärivideopeleistä menevät toisesta korvasta ohi. Kopissa soitettava musiikkikaan ei tunnu yhtään niin tutulta kuin ne uran alun Bruce Springsteen, Eppu Normaali ja Metallica.
Tehopisteet ovat laskussa, ja seurapomo ehdotti jatkosopimukseen tuntuvaa palkanalennusta. Lonkka reistailee, eikä lämmittelylenkillekään oikein huvita enää lähteä.
Pitäisikö lopettaa ja alkaa valmentaa? Ainakin matkan varrella on tullut nähtyä jos jonkinmoisia valmentajia, ulkomaita myöten.
LUE MYÖS: Paikka SM-liigakartalla uhattuna – halli rapistuu käsiin, kello tikittää ja tunteet käyvät kuumina: "Pelkän jäähallin rakentamisessa ei ole mitään järkeä"
Ei se koutsaaminen nyt niin vaikeaa voi olla. Treenivihko täyteen, kiekot keskelle, viivelähdöt kuntoon ja peliä. Jos ollaan tappiolla, niin pari mailaa paskaksi pukukopissa ja kirosanat päälle.
Pitäisikö kysyä siltä seurapomolta, että olisiko liigajoukkueessa valmentajanpaikkaa auki?
Pekka Virta lainaa Hannu Jortikkaa
Moni uransa ehtoopuolella oleva pelimies käy läpi edellä kuvatun kaltaisen ajatusketjun päässään. Ei ole mikään uutinen sinänsä, että lopettaneista pelimiehistä tulee valmentajia.
Kaikki SM-liigavalmentajat ovat pelanneet aikuisenakin jollain tasolla HPK:n 32-vuotiasta debytanttikoutsi Matti Tiilikaista lukuun ottamatta.
Taustat ovat silti hyvinkin erilaisia. TPS:n Raimo Helminen ja SaiPan Tero Lehterä kuuluivat Suomen ensimmäiseen MM-kultajoukkueeseen 1995. Muista koutseista kovimman pelaajauran loivat JYPin Pekka Tirkkonen, KalPan Tommi Miettinen ja Jukurien Marko Kauppinen.
Valmentajana menestyminen ei silti vaadi välttämättä vankkaa pelaajataustaa. Suomalaista valmennusta linjaavat Jääkiekkoliitossa tällä hetkellä Jukka Jalonen ja Antti Pennanen, joita ei valita kunniagallerioihin pelaajauransa takia.
SM-liigan runkosarjassa eniten voittoja ovat keränneet Hannu Aravirta (438), Jukka Rautakorpi (411) ja Hannu Jortikka (379), joista kukaan ei noussut urallaan tähtipelaajan mittoihin. Kolmikosta vähäpätöisimmän pelaajauran loi Rautakorpi, joka pelasi korkeimmillaan kakkosdivisioonaa.
Lukon Pekka Virta lähentelee tilastoissa jo kärkipäätä. Hänellä oli ennen kauden alkua kasassa 714 valmennettu SM-liigan ottelua, jolla sijoittuu kaikkien aikojen listalla kolmanneksi Aravirran ja Rautakorven jälkeen.
– Lainataan tässä kohtaa Hannu Jortikkaa, joka sanoi, ettei siitä pelaajaurasta valmentamisessa varsinaisesti haittaa ole, Virta naurahtaa MTV Urheilulle.
Juttu jatkuu kuvan alla. 
Päävalmentajan työ panee kokeneenkin valmentajan mietteliääksi aika ajoin. Pekka Virran sopimus Lukon kanssa loppuu tämän kauden jälkeen.
"Ei niin freesiä hommaa kuin ulospäin näyttää"
Mitä konkreettista hyötyä pelaajaurasta sitten on valmentamisessa?
Moni seisomakatsomossa peliä pällistelevä fanikin ymmärtää pelistä paljon teoriassa ja Jääkiekkoliiton kursseja voi käydä, vaikkei olisi pannut koskaan luistimia jalkaan. Silti työskentelemistä auttaa aika paljon, jos on edes joskus käynyt nuuhkimassa pukukopin ammoniakkihikeä.
Ja ennen kaikkea vanha pelimies osaa samaistua pelaajan ajatusmaailmaan. Ongelma on siinä, että valmentajan pitäisi pystyä tunkeutua samalla 25 ihmisen pään sisään.
– Omasta peliurasta on hyötyä perusasioiden, kuten harjoitteiden tekemisessä. Lajiteknisellä puolella vanhoilla pelaajilla on paljon annettavaa, SaiPan Tero Lehterä sanoo.
– Miinuspuolena on se, että moni valmentaja katsoo liikaakin peliä pelaajan perspektiivistä. Kokonaisuuden hallinta on tärkeää.
Kokonaisuus. Se toistuu valmentajien puheissa usein.
Se muodostuu itse jäätreenien vetämisen lisäksi esimerkiksi harjoitusten suunnittelusta ja rytmittämisestä, videoiden ja tilastojen tutkimisesta, henkilökohtaisista keskusteluista, muiden valmentajien johtamisesta sekä yhteistyökumppanien ja lehdistön kanssa toimimisesta.
Lehterän arvion mukaan SM-liigajoukkueen päävalmentajan työ on 90-prosenttisesti toimistotyötä.
– Ei tämä valmentajan työ ole niin freesiä hommaa kuin ulospäin näyttää.
Kolmas talo aina parempi kuin ensimmäinen
Komean pelaajauran tehnyt pelaaja saa alussa isonkin etumatkan verrattuna takarivin taaveihin, jotka ovat satsanneet tilastodatan opiskeluun ja kurssitukseen. Pelaajaura avaa portit, mutta ne sulkeutuvat aikanaan, jos tulosta ei tule.
Maltillisempi vaihtoehto toimii usein paremmin.
Virta lopetti pelaajauransa Uudenkaupungin Jääkotkissa vuonna 2001. Hän alkoi valmentaa heti samana vuonna TuTon B-nuoria.
Virran ajatuksena oli lähteä rakentamaan valmentajauraa apuvalmentajan pestien kautta, mutta kun päävalmentajan hommia tarjottiin, hän ei malttanut olla ottamatta niitä vastaan. Kaudeksi 2006–07 hänestä tuli KalPan SM-liigajoukkueen valmentaja.
Virta oli vasta reilu kolmekymppinen, kun hän ripusti hokkarit naulaan ja alkoi valmentaa. Lukon päävalmentaja pitää rikkautena, että hän ehti verrattain lyhyestä urastaan huolimatta nähdä paljon erilaisia valmentajia ulkomaita myöten.
– Jos oma peliura venyy pitkäksi, niin mikä on sitten se palo valmentamiseen, hän kysyy.
LUE MYÖS: Kommentti: Pilkkaamisen on loputtava – tuore NHL-varaus näytti, että suomikiekon likasangossakin voi kehittyä
Virta sanoo, että kaikkien pelaajasta valmentajaksi siirtyneiden viesti on sama: he ovat hämmästyneet siitä, miten kova työ ammattilaisjoukkueen valmentaminen on.
– Johtamista ei opi kuin johtamalla. Pelin osaaminen ei riitä, vaan pitää käsitellä lehdistöä, pettyneitä agentteja, vanhempia ja seurajohtajia.
– Jos valmentajan työtä ei osaa käsitellä oikein, pelaajan status lähtee pian pois. Monille on järkytys, kun palvotun tähtipelaajan työtä aletaankin arvostella.
Pelaajauran merkityksestä voidaan kiistellä, mutta se ainakin pitää paikkansa, että kokemuksen karttuminen hyödyttää valmentajaa.
– Kyllä talonrakentajallakin kolmas talo on parempi kuin ensimmäinen, Virta vertailee.
Polarisoituneessa kiekkokeskusteluissa vedetään usein jyrkkiä raja-aitoja, joissa toisella puolella ovat vahvan pelaajauran valmentajat ja toisella "Vierumäen kirjanoppineet".
Paras yhdistelmä lienee omien kokemuksien ja opiskelun cocktail.
Lehterän mukaan pelaajan silmästä on hyötyä, mutta siihenkään ei voi luottaa sataprosenttisesti. Kuten ei tilastoihinkaan.
– Esimerkiksi viime hetken mielikuvat voivat vääristää tulkintaa. Jos surkean pelin pelannut joukkue nousee hyvällä lopulla tasoihin ja ohi, fani ajattelee, että olipa huikea peli.
Juttu jatkuu kuvan alla.
SaiPan nykyinen päävalmentaja Tero Lehterä taisteli Venäjän Ravil Gusmanovin kanssa Moskovan EHT-turnauksessa vuonna 1999.
Työskentelyä hokimurkkujen kanssa
Maailmassa on tuskin yhtään jääkiekkojoukkuetta, jossa jokainen pelaaja hyväksyisi roolinsa täysin ja olisi tyytyväinen asemaansa. Sen havaitseminen on järkytys vanhalle pelaajalle, jolle ennen riitti se, että reidet tuntuivat irtonaisilta ennen peliä.
On aika lailla helpompaa tehdä itse maaleja kuin saada muut tekemään niitä.
Valmentajan työ saattaa tuntua hölmöläisen peiton rakentamiselta: kun toisesta päästä ottaa, se on toisesta päästä pois.
Virta sanoo, että pelaajana on helpompi pysyä 20 vuotta huipulla kuin valmentajana.
– Jos 15 pelaajan kanssa onnistuu, niin viiden kanssa epäonnistuu. Valmentaminen on jatkuvaa ongelmanratkomista. Ei siinä riitä, että juostaan mäkeä kovempaa ja vedellään lisää lämäreitä.
Virta on lanseerannut oman termin "hokimurkku", joka tarkoittaa valmentajalle kapinoivaa ja kaiken tietävää nuoremman polven pelaajaa. Hän sanoo käyneensä itse pelaajana hokimurkkuvaiheen.
– Käytän usein keskusteluissa tarinoita omalta uralta. Esimerkiksi olen ymmärtänyt jälkeenpäin ne asiat, joita Veli-Pekka Ketola sanoi. En kehuskele omilla kokemuksilla, mutta yritän tulla pelaajien kanssa sillä tavalla samalle ikätasolle.
LUE MYÖS: Jesse Puljujärven NHL-sopimus aiheuttaa väistämättä haasteita Kärpille – "He onnistuivat tässä loistavasti"
Moni valmentaja on varmasti ajatellut, että kunpa nykyopit olisivat olleet mielessä jo pelaaja-aikoina.
Minkä ohjeen Tero Lehterä antaisi 20-vuotiaalle itselleen?
– Pelasin 115 kierrosta golfia ja treenasin 15 kertaa. Sen suhteen olisi voinut vaihtaa päälaelleen, vaikka kyllä kehittyneen golfin ansiosta kavereilta kahvirahat sai.
– Ja toinen olisi, että unohda Tero tytöt. Kyllä se oikea sieltä kävelee vastaan.
Liigavalmentajista kirjava ja heikkokuntoinen joukkue
Vanhan hokeman mukaan taitopelaajasta ei välttämättä tule hyvää valmentajaa, koska hänellä peli on tullut selkäytimestä. Pienemmän roolin rikkova pelaaja joutuu usein ajattelemaan peliä enemmän rakenteen ja kokonaisuuden kautta.
Wayne Gretzkyä on käytetty usein esimerkkinä. Hän on maailman kaikkien aikojen paras pelaaja, mutta valmentajaura ei ottanut tulta alleen.
Lehterä allekirjoittaa ajatuksen ainakin osittain.
– Kulttuurijututkin voivat merkitä paljon. Jos on tehnyt peliuran 80–90-luvun Ässissä tai HIFK:ssa, voi olla, että on herkemmin asettamassa nyrkkitappelua.
Suurin osa päävalmentajista on yleensä hyökkääjiä, mikä johtuu tietysti siitäkin, että hyökkääjiä on joukkueissa eniten.
SM-liigavalmentajista kolme on vanhoja maalivahteja, neljä pakkeja ja kahdeksan hyökkääjää. Siitä porukasta saisi kasaan jo komeasti joukkueen harrastesarjoihin.
Millainen joukkue se olisi?
– Hyvin kirjava ja huonokuntoinen. Paitsi Mamba (Mikko Manner), joka juoksee kaksi lenkkiä päivässä, Lehterä heittää.
– Mutta ei sille porukalle varmaan ihan kaikkea tarvitsisi selittää. Menisi perille varmaan vähemmälläkin.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Marko Kauppinen lopetti pelaajauransa Mikkelin Jukuireissa ja jäi seuraan valmennustehtäviin.
SM-liigavalmentajien pelaajataustat:
HIFK
Hyökkääjä Jarno Pikkarainen jyräsi parhaimmillaan ykkösdivisioonatasolla Joensuussa. Merkittäviä mainetekoja ei tullut, ja peliura paketoitui vuonna 1998. Vuoden kuluttua hän olikin jo A-nuorten ykkösdivarijoukkueen päävalmentaja Jokipojissa.
HPK
Matti Tiilikainen on vasta 32-vuotias, joten hän voisi ikänsä puolesta vetää täysillä vielä pelaajanakin SM-liigassa. Peliura päättyi kuitenkin jo 2008 HPK:ssa A-junioritasolle.
Ilves
Jouko Myrrän selkeä vahvuus pelaajana oli nopeus. Juniorivuosien perusteella urasta olisi voinut odottaa vielä enemmän. "Köyhän miehen Selänne" oli tähti divaritasolla, mutta isoa läpimurtoa ei tullut koskaan SM-liigassa, jossa hän edusti Lukkoa (yksi ottelu), TuToa ja Pelicansia. Tutustui Keski-Euroopan kiekkokulttuuriin Itävallassa.
LUE MYÖS: Köyhän miehen Selänteen ura päättyi tappioon Ferrarille – nosti rypeneen SM-liigaseuran uuteen kukoistukseen hikinen t-paita päällään: "Olin liiankin spartalainen"
Jukurit
Marko Kauppinen oli hyvällä pelipäällä varustettu puolustaja, joka oli varmaotteinen kiekon kanssa. Parhaina vuosinaan vaarallinen hyökkäyspäädyssäkin. Pelasi SM-liigassa peräti 18 kautena ja käväisi Elitserienissäkin. Oli mukana vuoden 1998 nuorten MM-kultajoukkueessa, mutta sen jälkeen ei uralla mestaruuksia aikuisten tasolla tullutkaan. Arvokisatkin jäivät kokematta aikuisten tasolla.
JYP
Pekka Tirkkosen pelaaja- ja valmentajapersoona vastaavat hyvin toisiaan: rauhallinen, harkitseva, tasainen. Sentteri Tirkkonen oli varustettu loistavalla pelipäällä, hän oli klassinen taitosentteri. Voitti kolme mestaruutta sekä Tanskassa että Ruotsissa. Maajoukkueen vakiohahmoja 1990-luvun alussa. Boston Bruinsin toisen kierroksen varaus vuodelta 1986, mutta ei koskaan pelannut NHL:ssä.
KalPa
Keskushyökkääjä Tommi Miettinen oli varsinainen valmentajien ihannepelaaja, älykäs ja tasainen suorittaja, joka ei livennyt hänelle määritellystä roolista. Suomen mestaruus irtosi TPS:ssä 1999. Vankka kansainvälinen ura Sveitsissä ja Ruotsissa. Lopetti uransa KalPan kapteenina keväällä 2013.
KooKoo
Jussi Ahokas pelasi maalivahtina junioreissa Kiekko-Espoossa, HIFK:ssa ja Espoon Palloseurassa. Aikuisura jäi yhteen kauteen Lohjan Kisa-Veikkojen kakkosdivarijoukkueessa.
Kärpät
Kärppien mestariluotsi Mikko Manneria voi hyvällä omallatunnolla kutsua divarijyräksi. Hän pelasi 1990-luvulla Vaasan Sportissa divaria ja kakkosdivaria. Uhrautuva joukkuepelaaja, jolle ei tullut mieleenkään puhua tehopisteitä itselleen, jos ne kuuluivat joukkuekaverille.
Lukko
Turkulaisen kiekkokoulun kasvatti Pekka Virta muistetaan ennen kaikkea röyhkeänä maalintekijänä, jolla oli erinomainen laukaus. Laitahyökkääjä tykitti 22 maalia Porin Ässissä kaudella 1996-97. Hän edusti nykyistä työnantajaansa Lukkoakin 12 ottelun ajan kaudella 1991-92. Kansainvälistä pelikokemusta tuli uran loppupuolella vielä Englannista, Saksasta ja Ruotsista.
Pelicans
Maalivahti Tommi Niemelä on itsekin maininnut hymyssä suin usein yhdestä SM-liigaottelustaan, jonka hän pelasi Jokereissa kaudella 2002-03. Parhaiten hän pääsi pelin makuun Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Gislavedissa kaudella 2005-06. Hän ehti käväistä vielä ennen lopettamistaan (2008) Hollannissa ja Saksassa.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Tommi Niemelä on ehtinyt valmentaa myös Sveitsissä Lausannessa.
SaiPa
Maailmanmestari Tero Lehterä kuului suomikiekon kärkikaartiin 1990-luvulla. MM-kullan lisäksi palkintokaapissa komeilee kaksi SM-kultaa ja olympiapronssi. Hän lähti auraamaan muille suomalaisille latua Venäjän Superliigan Neftehimikiin vuonna 2003. Monikäyttöinen ja ovela laitahyökkääjä.
Sport
Maalivahti Risto Dufvan ura lähti käyntiin Jyväskylän Lohesta, ja tie vei Espooseen pelaamaan ykkösdivisioonaa. Oli kaudella 1990–91 Sinuhe Wallinheimon kakkosena Jyp HT:ssä. Teki palveluksen suomikiekolle siirtymällä valmennuksen pariin. Herätti huomiota vielä maajoukkuevalmentajana, kun kävi tuuraamassa vakioveskaria MM-kisojen harjoituksissa.
Tappara
Jussi Tapola on profiloitunut Tapparan mieheksi, mutta hän voitti Ilveksessä B-nuorten pronssia vuonna 1993. Seuraavalla kaudella hän tosin siirtyi jo Tapparan A-nuorten ykkösdivarijoukkueeseen. Hyökkääjän SM-liigaura ei avautunut, ja hän pelasi korkeimmillaan ykkösdivisioonaa Hyvinkään Ahmoissa.
TPS
Kyä kaikki ny Raipen tuntee!
Ässät
Ari-Pekka Selin sai kiekko-oppinsa Porin Ässissä, mutta hän siirtyi hakemaan peliaikaa Heinolan Peliitoista. Kiirunan reissu jäi vuoden mittaiseksi, minkä jälkeen hän pelasi vielä kolme kautta SapKossa divaria ja kakkosdivaria. Selin oli puolustajana kova taistelija, joka söi kiekkoja ahnaasti ja pelasi joukkueelle.