Jääkiekon KHL:ssä pelaavaan Avangard Omskiin siirtynyt Oliwer Kaski paljastaa, että hän olisi saanut jatkaa uraansa Carolina Hurricanesin NHL-organisaatiossa. Taitopuolustaja kertoo MTV Urheilulle, miksi hän päätti toisin.
Viime vuoden maailmanmestari Kaski siirtyi Pelicansissa 2018–19 viettämänsä tykkikauden jälkeen viime sesongiksi Detroit Red Wingsin NHL-organisaatioon. NHL-ura ei kuitenkaan vielä urennut, vaan koko kausi vierähti lopulta AHL:ssä: ensin Detroitin farmiseurassa Grand Rapids Griffinsissa ja myöhemmin hänet kesken sesongin hankkineen Carolina Hurricanesin farmiseurassa Charlotte Checkersissä.
Grand Rapids Griffinsissa Kaski teki 19 otteluun tehopisteet 2+3=5 ja Charlotte Checkersissä 35 peliin pinnat 11+9=20.
– Aika opettavainen vuosi oli. Alku oli vaikea, mutta kun pääsi treidin myötä Carolinan organisaatioon Charlotteen, meni tosi hyvin loppuvuosi, Kaski summaa.
Siihen, miksi Detroitin organisaatiossa ei lähtenyt rullaamaan, kiekollisena pakkina tunnettu Kaski näkee eri syitä.
– Varmaan olisi pitänyt pelata vähän paremmin. Oli myös uutta kasvoa johdossa, ja minulla ei nähty sellaista paikkaa, mitä itse olisin toivonut.
Kaski sanoo olleensa valmistautunutkin siihen, että kausi lähtisi AHL:stä liikkeelle.
– Totta kai sitä olisi halunnut päästä isompaan rooliin ja sielläkin näyttää paremmin kyvyt. Olen kuitenkin tyytyväinen, että pystyin Charlottessa itselleni ja muille näyttämään, että pystyn sitä sarjaa pelaamaan.
"KHL tässä vaiheessa oikea paikka"
Mutta miksi Kaski päätyi Eurooppaan Pohjois-Amerikassa vietetyn kauden jälkeen?
– Tilanne on vähän erikoinen. Todennäköisesti kausi alkaisi siellä vasta… milloin alkaisikaan. Nyt on mahdollisuus aloittaa uusi kausi syksyllä, ja sitten katsotaan, missä mennään, vuoden mittaisen sopimuksen Omskin kanssa solminut Kaski toteaa.
Kaski kävi Carolinan kanssa keskusteluja, ja organisaatiossa olisi ollut paikka seuraavaksikin kaudeksi.
– Olisi ollut mahdollisuus jatkaa siellä. Varmaan AHL:stä se olisi alkanut. Näin kuitenkin, että KHL on tässä vaiheessa oikea paikka ottaa seuraava steppi.
"Ei huono vaihtoehto, vaikka KHL:ään jäisi"
Kasken mukaan Omsk oli yksinkertaisesti sen verran hyvä vaihtoehto, että sinne meneminen oli selkeää. Yhtä lailla 24-vuotiaan puolustajan kirkkain tavoite on edelleen päästä NHL:ään, jossa hän ei ole vielä virallisissa otteluissa pelannut.
– On totta kai. Ei se yhdessä vuodessa mihinkään katoa.
Jääkiekkohistoria tuntee tosin liudan pelaajia, jotka ovat palanneet Pohjois-Amerikasta Eurooppaan eivätkä ole sen jälkeen onnistuneet enää Amerikassa menestyksekästä uraa luomaan.
– En sitä itse noin ajattele. Minusta tuntuu, että jos hyvän kauden pelaa missä vain, on mahdollisuus päästä sinne. Itsestä se on kiinni. KHL on erittäin hyvä sarja eikä huono vaihtoehto, vaikka sinne jäisi.
Ensi kaudella porilaislähtöisen puolustajan toiveissa on lyödä pöytään sitä tuttua Kaskea, mitä yleisö häneltä aiemmin Euroopassa näki: nappikausi isossa, kiekollisessa roolissa.
– Totta kai sitä haluaa pelata omaa peliä ja onnistua mahdollisimman hyvin. Toivottavasti siihen pystytään.
Oliwer Kaskesta on tänään juttua myös Tulosruudussa.