Yrittäjä Lenita Airiston väittää uutuuskirjassaan edesmenneen viihdelegenda Spede Pasasen yrittäneen raiskata hänet.
Yrittäjä Lenita Airisto kertoi Savon Sanomille vuonna 2018 joutuneensa raiskauksen yrityksen kohteeksi. Tuolloin hän kuvaili tekijää viihde-elämän kukko -nimikkeellä.
Tänään julkaistussa Noitanaisen ilosanoma -kirjassaan (Bazar), Airisto väittää edesmenneen viihdelegendan Spede Pasasen olleen mies raiskausyrityksen takana.
Kirjassa Airisto kuvailee tilannetta, kun hän oli mennyt tapaamaan Pasasta taustahaastattelun merkeissä ennen seuraavan päivän tv-haastattelua. Asiallinen keskustelu oli kestänyt alle tunnin, jonka jälkeen Airiston mukaan tapahtui jotain täysin odottamatonta.
– Spede hyökkäsi päälleni, kaatoi minut sohvalle ja tunsin, miten hänen kielensä tunkeutui suuhuni. Tämä oli paitsi äärimmäisen vastenmielistä, myös täysin odottamatonta. Olin tukehtua hänen hikisen ruhonsa alla enkä pystynyt liikkumaan. Hänen kielensä esti minua huutamasta ja hänen puuskutuksensa teki selväksi, että tilanne etenisi raiskaukseksi, kirjassa kerrotaan.
Airisto kertoo päässeensä tilanteesta pois potkaisemalla miestä.
– Potkuni voimasta Spede joutui muuttamaan asentoaan päälläni ja pääsin pudottautumaan nopeasti lattialle ja juoksemaan ulko-ovelle ja talon rappukäytävään. Spede nilkutti vessaan.
Tv-ohjelman juontajana tuolloin työskennellyt Airisto haastatteli miestä seuraavana päivänä tv-lähetyksessä.
– Tunnelma oli jäätävä. En kertonut iljettävästä raiskausyrityksestä studiolla kenellekään. En edes harkinnut kertovani Donnerille. Kerroin läheisille ystävilleni ja sitten monelle alan yhteistyökumppaneille. Hämmästyin heidän reaktioistaan. ”Etkö sinä tiennyt? Tämähän on kaikkien tiedossa! Miksei kukaan varoittanut sinua?”
Kirjassa Airisto kertoo, ettei uskaltanut tuoda tapahtumaa julkisuuteen, sillä 90-luvulla naisia syyllistettiin miesten väärinkäytöksistä. Hän kertoo, että viime aikoihin asti naiset ovat itse suojelleet raiskaajia puhumattomuudella. Nykyään Airisto haluaa myös toimia itse kuten hän kehottaa muita naisia – puhumaan rohkeasti tapahtumista nimiä myöten.
Airisto vierailee tänään myös Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Viiden jälkeen MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa joka arkipäivä klo 17-18:30.
Uusimmat
-
17:43
Suomelle historiallinen MM-mitali judossa
-
17:37
SM-liigaseuran niskassa miljoonavelat – merkittävä ulostulo tilanteesta
-
17:32
Lidliltä tärkeä muistutus kaupan kassalla myytävistä muovipusseista
-
17:26
HJK:n valmentajasekoilu päättyi tuplapotkuihin – Aki Riihilahti selvittää tehtyjä virheitä: "Minä olen vastuussa"
-
17:16
Omakanta-palvelun häiriö on päättynyt
-
17:11
Leijonien vastustajalle merkittävä päätös: Kevin Fialan kurinpitoasia ratkaistu
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
16:45
Käärijän lomakuva herätti fanien huolen – "Muistakaa jätkät ne…"
-
16:43
Lähijunia peruttu pääkaupunkiseudulla
-
16:39
Kaksi vangittu Kärsämäen kiinniottotilanteesta, jossa poliisi ampui ihmistä – aseenkäyttö selvitetään
-
16:38
OP: Asuntosijoittajat palaamassa markkinoille
-
16:32
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
16:30
Miesten outo öinen liikehdintä hermostutti naapurustoa – poliisin ratsia paljasti, ettei kyse ollutkaan prostituutiosta
-
16:26
Lentomatkustajat kuvasivat järkyttävän näyn: Koneen moottori syttyi tuleen kesken lennon Intiassa
-
16:21
Assange sai luvan jäädä toistaiseksi Britanniaan
-
16:20
Tove Janssonin lapsuudenkoti myynnissä – tältä miljoona-asunto Helsingin ytimessä näyttää
-
16:15
Jos ostit tämän tuotteen Rustasta, älä käytä
-
15:57
Unkarilaiset pyörittivät laajaa paritusrinkiä Suomessa vuosien ajan – rikoshyöty 800 000 euroa
-
15:40
Lännen Media: Vornanen ei kadu ampumista
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
Lataa lisää