Riitta Väisänen kertoo oman kokemuksensa Spedestä – painottaa, ettei ole tarkoitus puolustaa: "Ne ovat meidän mielipiteitämme"

Riitta Väisänen
Julkaistu 08.03.2022 20:01
Toimittajan kuva
Katja Lintunen

katja.lintunen@mtv.fi

Riitta Väisänen ja Pertti ”Spede” Pasanen seurustelivat aikoinaan vuosia.

Yrittäjä Lenita Airisto julkaisi eilen Noitanaisen ilosanoma -kirjan (Bazar). Airisto väittää kirjassaan, että edesmennyt viihdelegenda Spede Pasanen yritti raiskata hänet aikoinaan.

Juontaja ja ex-missi Riitta Väisänen seurusteli Speden kanssa samaan aikaan, kun Airiston väittämä raiskausyritys tapahtui vuonna 1991.

– Juttu kuulostaa todella uskomattomalle. Miksi 30 vuoden jälkeen otetaan tällainen asia esille? Tykkään Lenitasta ja luulen, että tässä on ollut jonkinlainen ”väärinkäsitys”. Järkytyin, kun luin uutisia. 

Väisänen kertoo, että hän tutustui Airistoon Kaunis elämä -ohjelman kuvauksissa ja siitä syntyi naisten välille ystävyys. Kaksikko on keskustellut monesti ja välillä puhelut venyvät tunnin mittaisiksi.

– Olemme olleet samalla aaltopituudella. Olen todella ihmeissäni, kun hän ei ole minulle sanonut halaistua sanaa tai vihjausta asiasta. Ihmettelen vähän, kun olemme puhuneet Lenitan kanssa miesasioistakin. Miten hän on voinut pidätellä asiaa sisällään niin kauan, Väisänen hämmästelee.

Väisänen painottaa, ettei hänellä ole tarkoitus puolustaa Spedeä. Hänen tarkoituksenaan on kertoa oma mielipiteensä rakkaasta ihmisestä.

– Ihan turha loukkaantua, koska ne ovat meidän mielipiteitämme kyseessä olevasta henkilöstä. Perttihän oli tosi tarkka kaikista tekemisistään ja sanomisista sekä maineestaan. Vaikea kuvitella, että hän olisi ottanut moisia riskejä ”iskuyrityksillä”. Hän oli todella hienotunteinen ihminen.

Lue myös: Lenita Airisto väittää kirjassaan, että Spede yritti raiskata hänet – Hannele Lauri pöyristyi väitteestä: "Se Pertti, jonka minä tunsin, ei tekisi tuollaista"

Airisto oli eilen Viiden jälkeen -ohjelmassa vieraana puhumassa uudesta kirjastaan. Hän kertoi haastattelussa, miksi tuli asian kanssa julkisuuteen vasta nyt.

– Ensimmäisenä, kun nainen alkaa kertomaan tällaisesta tapahtuneesta, häneltä kysytään, että mitä sinulla oli päällä ja missä te olitte. Nyt se on jo muuttumassa, Airisto kuvailee.

– Mikä on tärkeämpää kuin naisten suojeleminen. Tämän takia otin tämän asian nyt esille. Odotin, että mikä on sopiva hetki ja sopiva media.

Lue myös: Lenita Airisto vastaa Spedeä puolustaneille naisille: "Onnittelen, että he eivät ole joutuneet samaan tilanteeseeen"

Eilen illalla Katariina Souri kirjoitti julkisen päivityksen Facebook-sivuilleen ja kertoi omakohtaisen kokemuksensa uhkaavasta tilanteesta Speden kanssa. Hän koki, että hänen on avattava suunsa ja tuettava Airistoa, joka toi asian julkisuuteen.

Lue myös: Myös Katariina Souri väittää tulleensa Speden ahdistelemaksi: ”Hän tempaisi minut väkisin otteeseensa”

Katso Lenitan Airiston Viiden jälkeen -ohjelman haastattelu:

17:42img

Tuoreimmat aiheesta

Riitta Väisänen