Lenkkeilijä teki hyytävän löydön Toholammilla – "On varmaa, että se on ihmisen"

11:03img
Rikostoimittajat: Mysteeriruumiinosia Toholammella.
Julkaistu 10.10.2024 15:26
Toimittajan kuva
Miikka Hujanen

miikka.hujanen@mtv.fi

Toholammilta on löytynyt maastosta ihmisen käsivarren jäänteet.

Poliisi kertoo, että Toholammin alueelta on löytynyt maastosta ihmisen käden jäänne.

Poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen lauantaina 5. lokakuuta, että lenkillä ollut henkilö oli havainnut käden jäänteen ja ilmoittanut asiasta eteenpäin.

Poliisi kävi paikalla muun muassa ruumiskoiran kanssa, mutta muita ihmisen kehon osia ei löytynyt. Poliisi on toimittanut käden eteenpäin oikeuslääketieteelliseen tutkimukseen. 

Keski-Pohjanmaan poliisilaitoksen viestintäasiantuntija Jasmin Granholm kertoo MTV:lle, että jäänne on varmasti ihmisen, eikä esimerkiksi karhun ruumiinosa.

Granholm kertoo myös, ettei poliisilla ole tällä hetkellä tiedossa kadonnutta henkilöä, jonka ruumiinosasta voisi olla kyse.

Tätä tutkintaa tällä hetkellä aika laajalla alueella, mutta vielä ei ole tietoa, kenestä voisi olla kyse, Granholm sanoo.

Granholmin mukaan maastosta löytynyt jäänne on tarkkaan ottaen käsivarsi. Tällä hetkellä poliisi ei epäile, että asiaan liittyisi rikosta.

Toholampi sijaitsee noin 60 kilometriä Kokkolasta itään.

Lue myös: Pojat tekivät kammottavan löydön lähimetsästä

Tunnistatko nämä kuolleet naiset? Interpol pyytää yleisön apua

Tuoreimmat aiheesta

Kadonneet