Suuret lento-onnettomuudet nousevat aina suuriksi uutisiksi, mutta lentäminen on erittäin turvallinen matkustusmuoto.
Osastonjohtaja Ari Vahtera liikenteen turvallisuusvirasto Trafista kertoo, että matkustajan riski kuolla lento-onnettomuudessa on yksi neljästätoista miljoonasta.
– Jos sen muuttaa vuosiksi, niin pitäisi joka päivä lentää yksi reittilento 38 000 vuoden ajan ennen kuin neljätoista miljoonaa päivää tulee täyteen, hän havainnollistaa.
Lentoliikenne on kasvanut voimakkaasti sen jälkeen, kun sen vapauttaminen alkoi 1970-luvulla. Samalla myös turvallisuus on kasvanut.
– Turvallisuustilastot menevät johdonmukaisesti koko ajan parempaan suuntaan. Ei ole tällaista maailmanlaajuista näyttöä siitä, että toiminta olisi muuttunut turvattomammaksi. Päinvastoin tilastot osoittavat hyvään suuntaan, Vahtera sanoo.
Vaikka lentäminen on erittäin turvallista, potee moni lentopelkoa.
– Onnettomuudet ovat usein suuria, että se varmasti synnyttää mielikuvan vaarallisuudesta, Vahtera pohtii.
Turvallisuusviranomaiset ovat tutkineet, mitkä ovat kymmenen yleisintä syytä lento-onnettomuuteen.
– Kaikkein yleisin lento-onnettomuuden syy on, että lentokoneen hallinta menetetään ilmassa, Vahtera kertoo.
(MTV3)