Viraston mukaan iskusta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Jemenin huthikapinallisten lennokki-isku vahingoitti kauppa-alusta Punaisellamerellä sunnuntaiaamuna, Britannian meriturvallisuusvirasto sanoo.
Viraston mukaan iskusta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Isku tapahtui lähellä Jemenin Hodeidan satamakaupunkia.
Lauantaina Yhdysvaltain armeija sanoi tuhonneensa kolme huthien lennokkia viimeisen vuorokauden sisällä.
Yhdysvaltojen mukaan huthit olivat ampuneet kolme laivantorjuntaohjusta Adeninlahdelle, mutta henkilövahinkoja tai merkittäviä vahinkoja ei raportoitu.
Yhdysvallat on kertonut viimeisten viikkojen aikana useista kostoiskuista, joissa on tuhottu huthien kalustoa.
Huthien mukaan ryhmän marraskuusta asti tekemien iskujen tavoitteena on tukea palestiinalaisia Gazan kaistalla, jossa Israelin iskut jatkuvat jo yhdeksättä kuukautta.
Ryhmän tekemät iskut Punaisenmeren aluksiin ovat aiheuttaneet vakavia häiriöitä alueen laivaliikenteeseen.