Ainakin 22 kuollut – isku vaurioitti Punaisen Ristin tiloja Gazassa

Telttoja Etelä-Gazassa kesäkuussa 2024.
Kuvituskuva Etelä-Gazan Khan Yunisista.
Julkaistu 22.06.2024 07:26

MTV UUTISET – STT

Gazan terveysministeriö syyttää iskusta Israelia, ja sanoo iskujen kohdistuneen kodeistaan paenneiden ihmisten telttoihin. Israelin asevoimien edustaja ei myönnä Israelin osuutta.

Gazassa ainakin 22 ihmistä on saanut surmansa iskussa, joka vaurioitti Punaisen Ristin kansainvälisen komitean (ICRC) Gazan toimitiloja, järjestö kertoo.

Järjestö ei sanonut viestipalvelu X:ssä julkaistussa lausunnossaan, kuka oli raskain tykistöammuksin tehdyn iskun takana.

Ammukset olivat pudonneet vain metrien päähän järjestön toimistosta ja asuintiloista, joiden ympärillä asuu teltoissa satoja siviilejä.

Järjestö korosti lausunnossaan, että tulittaminen niin lähelle humanitaarisia kohteita asettaa sekä siviilien että avustustyöntekijöiden henget vaaraan. Lisäksi järjestö painotti, että kyseisten humanitaarisen avun kohteiden sijainti on kaikkien osapuolten tiedossa ja ne on selkeästi merkitty Punaisen Ristin tunnuksella.

Lausunnon mukaan lähellä sijaitsevaan ICRC:n kenttäsairaalaan oli kuljetettu 22 kuollutta ja 45 iskussa loukkaantunutta, minkä lisäksi kerrotaan olevan raportteja myös muista uhreista.

Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön mukaan kuolleita olisi 25 ja loukkaantuneita 50. Ministeriö syyttää iskusta Israelia, ja sanoo iskujen kohdistuneen kodeistaan paenneiden ihmisten telttoihin al-Mawasin alueella, joka sijaitsee ICRC:n Gazan toimitilojen ympärillä.

ICRC: Yksi monista välikohtauksista

Tapausta uutistoimisto AFP:lle kommentoinut Israelin asevoimien tiedottaja ei myöntänyt Israelin osuutta iskuun, mutta sanoi tapahtunutta tutkittavan. 

Tiedottajan mukaan asiasta tehdyn alustavan tutkinnan perusteella ei olisi viitteitä siitä, että Israelin asevoimat olisi tehnyt iskun al-Mawasissa humanitaariseen apuun liittyvien kohteiden ympäristössä.

ICRC:n mukaan tuore tapaus on yksi monista viime päivien välikohtauksista. Aiemmin järjestön tiloihin on osunut ainakin harhaluoteja.

– Tuomitsemme nämä tapaukset, jotka vaarantavat avustustyöntekijöiden ja siviilien hengen, järjestö sanoi.

ICRC:n johtaja Mirjana Spoljaric on kehottanut sekä Israelia että Hamasia tekemään enemmän siviilien suojelemiseksi.

Lue myös: Israelin armeija: Hamasin eliittijoukkojen tärkeä komentaja tapettu

Uhkaukset kärjistymässä – Hizbollah: Yksikään paikka Israelissa ei olisi sodassa turvassa

Israelin yleisradioyhtiö: Israelin tiedustelu varoitti Hamasin suunnitelmista ennen lokakuun hyökkäystä

Lähde: Netanjahu on hajottanut sotakabinetin

Israel: Päivittäinen tauko taisteluihin osassa Etelä-Gazaa

Avustusjärjestöjen painajainen Gazassa: Kun aamu koittaa, ei tiedetä ketkä kaikki ovat elossa

Yhdysvallat tuomitsi israelilaisministerin päätöksen pidättää miljoonien edestä palestiinalaishallinnon verotuottoja

Gazasta on vaarassa syntyä merkittävä uusi terrorismin kasvualusta ja se voi olla tutkijan mukaan Suomenkin ongelma

Tuoreimmat aiheesta

Gaza