Lentokenttien ruuhkat eri puolilla Eurooppaa jatkuvat vaikeina.
Pitkistä odotusajoista, myöhästymisistä ja lentojen peruutuksista on raportoitu muun muassa Espanjassa, Saksassa ja Ranskassa sekä Pohjoismaissa.
Koronapandemian jälkeen vilkastunut matkustajaliikenne on kuormittanut lentokenttien alimiehitetyn henkilökunnan, ja työrasituksesta johtuvat työtaistelut vaikeuttavat tilannetta entisestään.
Ruuhkien ennustetaan jatkuvan läpi lomakauden. MTV Uutisten Eurooppa-kirjeenvaihtaja Heikki Piuhola oli tänään Saksassa aistimassa ruuhkajonoja.
– Saksalaiset ovat Euroopan ahkerin matkustajakansa. Vaikka lomakausi ei ole edes vielä alkanut, niin luvut ovat nyt jo korkeampia kuin ennen koronapandemian alkua.
Piuhola kertoo, että kansainvälisen ilmakuljetusliitto IATA:n mukaan nyt huhtikuussa eurooppalaisilla lentokentillä oli 480 prosenttia enemmän matkustajia kuin viime huhtikuussa.
– Vilkkaimpina päivinä yli kahden tunnin jonotus turvatarkastukseen. Euroopan suurin lentoyhtiö Lufthansa ilmoitti tällä viikolla, että se peruuttaa heinäkuulta yli 900 lentoa Saksassa ja Euroopassa henkilökuntapulan vuoksi.
Henkilökuntapulan syyksi Lufthansa kertoi sen, että lentoyhtiö on vähentänyt henkilökuntaansa 34 000:sta 20 000:een koronapandemian aikana.
Lue lisää: Mira ei päässyt Finnairin-lennolleen, vaikka oli ajoissa kentällä – "Meille sanottiin baggage dropissa, että onnea vaan matkaan"
Piuholan mukaan ruuhkatilanne muillakin Euroopan lentokentillä on samankaltainen, isoilla kentillä pahempi kuin pienemmillä.
– Suurimmat ongelmat ovat Amsterdamissa, Lontoossa ja Frankfurtissa. Ongelmat ovat samat kuin Suomessakin: henkilökuntaa on noin 20 prosenttia liian vähän.
Ruuhkat myös Helsinki-Vantaan lentoasemalla ovat olleet historialliset. Matkustajamäärä Helsinki-Vantaan lentoasemalla oli tänään korkeampi kuin kertaakaan aiemmin lentoaseman historiassa.
Finavia suositteleekin varaamaan lähtöselvitykseen ja turvatarkastukseen runsaasti aikaa.
Katso myös, miltä ruuhkat Helsinki-Vantaan lentoasemalla näyttivät tänään.
2:02