Pyhtään Huutjärven koululla on tänään muistettu Kittilän Levillä viime perjantaina kuolleita kolmea paikkakuntalaista lasta.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Varhain perjantaina Levillä syttynyt mökkipalo vaati kolmen alaikäisen sisaruksen hengen. Surmansa saaneet nuoret olivat majoittuneet kaksikerroksisen vuokramökin yläkertaan. Alakerrassa nukkunut neljäs sisarus heräsi palovaroittimen ääneen ja pystyi pelastautumaan palavasta rakennuksesta.
Yläkerrassa nukkuneiden sisarusten pelastamiseksi ei ollut mitään tehtävissä.
Kaikki kuolleet sisarukset kävivät samaa koulua Pyhtäällä. Koulussa järjestettiin tänään suruliputus ja hiljainen hetki lasten muistoksi.
– Meillä on koulussa kriisisuunnitelma, jonka mukaisesti olemme edenneet. Olemme muistaneet oppilaita ja meillä oli hiljainen hetki. Lisäksi olemme tarjonneet keskusteluapua lasten kavereille ja muillekin oppilaille, jotka ovat kokeneet tarvitsevansa apua, Huutjärven koulun rehtori Sari Hakulinen kertoo.
Lue myös: Levin mökkipalon tutkinta tulee kestämään kuukausia – uhrien koululla on huomenna suruliputus
Asiaa käsiteltiin luokissa
Huutjärven peruskoulussa on noin 500 oppilasta. Koulussa on sekä ala- että yläkoulu ja esiopetusryhmä.
Koulupäivä alkoi tänään koko koulun yhteisellä hiljaisella hetkellä.
– Yhteinen aloitus tehtiin johdetusti keskusradion kautta ja sitä syvennettiin luokissa. Opettajat käsittelivät asiaa omissa luokissaan ikäryhmätasoisesti. Kaiken kaikkiaan koulussa oli rauhallinen ja turvallisen oloinen tunnelma, rehtori kuvailee.
Kolme ihmishenkeä vaatinut traaginen tulipalo tapahtui varhain perjantaiaamuna, joten Pyhtään koulun oppilaat olivat jo ehtineet puhua tapahtuneesta kodeissaan ja kavereiden kesken.
– Tässä ehti olla viikonloppu välissä, joten uskoisin, että kaikki oppilaat tiesivät tulipalosta tänä aamuna kouluun tullessaan. Kiitos kaikille äideille ja iseille, jotka ovat lapsiaan kuunnelleet ja asiasta heidän kanssaan keskustelleet, Hakulinen sanoo.
Lue myös: Pyhtää järkyttyi tiedosta: Levin mökkipalossa menehtyneet lapset kävivät samaa koulua – "Tragedia koskettaa koko yhteisöä"
Koulussa muistetaan perhettä
Rehtorin mukaan keskusteluavulle oli tarvetta tänäänkin. Koulussa oli normaalin oppilashuollon lisäksi auttajia nuorisotoimesta ja seurakunnasta. Paikalla oli myös perhetyöntekijöitä.
– Pyhtää on niin pieni kylä, että monet ovat tuttuja ja ystäviä keskenään. Huomennakin meillä on koulussa psykologi käytettävissä. Pyrimme kuitenkin elämään mahdollisimman normaalia kouluarkea.
Tulipalossa kuolleet koulun oppilaat olivat viime viikolla omalla lomalla Levillä perheensä kanssa. Rehtorin mukaan oppilaille oli pyydetty lomaa koulusta ja lupa oli myös saatu.
Tulipalo on järkyttänyt oppilaiden lisäksi myös koulun henkilökuntaa.
– Tämä perhe on ollut paljon puheissamme ja haluamme muistaa heitä myös kouluna. Lasten luokanvalvojat ovat olleet yhteydessä omaisiin. Heidän lisäkseen myös monet muut opettajat tunsivat nämä lapset monen vuoden ajalta, Hakulinen kertoo.
Monet tuntevat toisensa
Pyhtään seurakunnasta oli tänään yksi pappi Huutjärven koululla koko päivän. Kunnassa on yhdistetty voimavaroja, jotta apua on saatu tarjottua riittävästi sitä tarvitseville.
Kunnan nuorisotila on auki iltaisin ja paikalla on aikuisia tarjoamassa apua nuorille.
– Tämä on todella järkyttävää. Tapahtunut on koskettanut laajasti meidän pientä pitäjää. Niin monet tuntevat toisensa ja nämä lapset, kirkkoherra Marjo Kujala kertoo.
Huomenna suruhartaus
Seurakunta järjestää huomenna kaikille avoimen suruhartauden Pyhtään kirkossa iltakuudelta. Suruhartaudesta on sovittu yhdessä kuolleiden lasten omaisten kanssa.
– Omaisten kanssa on sovittu kaikesta. Heille on tarjottu apua heti tapahtuneen jälkeen, kirkkoherra kertoo.
– Varaudumme siihen, että suruhartaudessa ja sen jälkeen ihmisten on mahdollista jäädä keskustelemaan kirkkoon. Meillä on Kymenlaaksossa henkisen huollon ryhmä, joka toimii äkillisissä tilanteissa ja ryhmä on tulossa paikalle omien työntekijöidemme lisäksi, Kujala sanoo.
Pyhtäällä on noin 5000 asukasta. Kunnanjohtaja Jouni Ehon mukaan traaginen tulipalo on järkyttänyt monia.
– Tragedia koskettaa laajasti koko yhteisöä. Toivomme uhrien omaisten kunnioitusta, Eho sanoo.