Kun kiinalaiset kestävyysjuoksijat tinttasivat kahdessa mysteerikilpailussa Pekingissä 1993 ja Shanghaissa 1997 käsittämättömiä aikoja kestävyysjuoksuissa, kuviteltiin, että noita ennätyksiä ei koskaan rikota.
22 vuotta siihen meni, mutta viikko sitten Monacossa Etiopian Genzebe Dibaba juoksi 1500 metrin ME:n 3.50,07. Aika on naisen juoksemana käsittämättömän kova.
Tämä on totta kai pelkkää spekulointia, mutta kun katsotaan kaikkien aikojen 1500 metrin listaa, aika kaukaa Dibaban takaa löytyy ensimmäinen juoksija, jonka yllä ei ole jonkin sortin dopingvarjoa. Kiinalaiset voidaan raakata saman tien syrjään, Ma’n armeijan naisten juoksuissa oli jotakin mielipuolista. Lähes kaikki heistä eivät koskaan enää urallaan saavuttaneet lähellekään samanlaisia aikoja kuin näissä kahdessa kilpailussa. Ja näitä kiinalaisia löytyy 12 parhaan joukosta kahdeksan. Sijalta kahdeksan löytyy Neuvostoliiton Tatjana Kazankinan vuonna 1980 juoksema 3.52,47. Kahdeksantena on Romanian Paula Ivanin 1988 juoksema 3.53,96. Kymmenes on Neuvostoliiton Olga Dvirna, joka juoksi 1982 ajan 3.54,23. Sijalla 13 on Algerian Hassiba Boulmerkan EPO:n kukkeimmalla aikakaudella 1992 juoksema 3.55,30. Sijalla 14 on dopingista kärynnyt Turkin Surreya Ayhan ajalla 3.55,33. Seuraavana listalla on Venäjän Julia Fomenkon 2006 juoksema 3.55,68. Hän sai kilpailukiellon manipuloituaan dopingnäytettään. Ja siitä seuraavana listan numerolla 16 onkin Monacossa Dibaban jälkeen kakkoseksi juossut Hollannin Sifan Hassan ajalla 3.56,05. Ja hänen jälkeensä tulee jälleen liuta enemmän tai vähemmän epäilyttäviä nimiä.
1000 metrin ME olisi kevyttä kauraa
Selvää on, että puhtailla konsteilla kovin harva nainen on alittanut 1500 metrillä 3.57. Laskujeni ja valistuneen arvaukseni mukaan heitä on viisi tai kuusi. Kaikkina aikoina tuon rajapyykin on alittanut 34 juoksijaa. Tätäkin taustaa vasten Dibaban tulos on mielipuolisen kova. Tänä vuonna hän on parantanut ulkorataennätystään seitsemän ja puoli sekuntia. Se on järisyttävän paljon, vaikka en haluaisi hänen ylleen dopingvarjoa heittääkään. Dibaban ME tarkoittaa tasaisella vauhdilla 800 metrin aikaa 2.02,66 ja tuhannella metrillä aikaa 2.33,33. Harvemmin juostun 1000 metrin ME on Svetlana Masterkovan vuonna 1996 juoksema 2.28,98. Esimerkiksi 800 metrin huippujuoksija Maria Mutola on juossut 2.29,34, ja hän on sentään kilpaillut tällä matkalla useasti.
Tästä voimme päätellä, että Dibaba juoksisi halutessaan myös 1000 metrin ME:n. 800 metriä Dibaba ei ole juossut koskaan. Lajin ME on edelleen Jarmila Kratochvilovan 1.53,28. On aika hämmentävää, että 2010-luvun kovin kasin aika on dopingkohussa rypeneen Maria Savinovan 1.55,87. Kaikkien aikojen 100 parhaan listalta löytyy ainoastaan seitsemän 2010-luvulla tehtyä tulosta. Mihinkähän Dibaba kasilla pystyisi?
Vitosen ME vain ajan kysymys
On selvää, että Dibaba tulee juoksemaan ME:n myös 5000 metrillä. Se on hänen siskonsa Tiruneshin juoksema 14.11,15. Jos 1500 metrin ajasta voi jotain päätellä, ei 14 minuutin alitus ole mahdoton. Ongelmaksi tässä tosin muodostuu se, että mistä jänikset? Jokainen tonni pitäisi painaa 2.48 ja 3000 metriä siis 8.24. Tuon ajan on 3000 metrillä alittanut kaikkina aikoina 14 naisjuoksijaa. Heistä kahdeksan kiinalaisia tai Itä-Euroopan maiden dopingtuotteita. Omalla vedolla alle 14 minuutin voi olla haastavaa.
Ja jos on vitosella 14 minuutin kunnossa, pitäisi kaiken järjen mukaan pystyä juoksemaan kymppikin 29.30. ME on – kas kummaa – kiinalaisen Junxia Wangin 29,31,78. Seuraavaksi parhaat ajat ovatkin liki puolen minuutin päässä.
Geeniperimä kohdillaan
Ainoa kestävyysmatkojen ME, johon Dibabakaan ei voi pystyä on 3000 metrin 8.06,11. Sekin on Junxia Wangin nimissä. Paras ei-kiinalaisen juoksema aika on Kenian Helen Obirin viime vuonna Dohassa juoksema 8.20,68. Hän voisi siis kenties pystyä Dibaballe 5000 metrin jänikseksi ainakin puolimatkaan saakka…
Jos käännetään Dibaban 3.50,07 miehen juoksemaksi ajaksi, se vastaisi pitkäaikaisen tilastovertailun perusteella tulosta 3.20. ME on kuusi sekuntia huonompi…
En tässä nyt väitä, että Genzebe Dibaba olisi doupattu, mutta käsittämättömistä vauhdeista on kyse. Toki on muistettava sekin, että hän on asunut koko elämänsä korkeassa ilmanalassa ja geneettinen perimäkin on ”aika” kohdillaan. Kolmesta sisaruksesta vanhin Ejegayehu on 10 000 metrin olympiahopeamitalisti ja MM-pronssimitalisti 5000 ja 10 000 metriltä, keskimmäinen sisko Tirunesh on 5000 metrin ME-nainen, ja vitosen sekä kympin kolminkertainen olympiavoittaja ja viisinkertainen maailmanmestari.
Lue Lex Hollon kaikki blogit täältä