Puolustusvoimat aikoo jatkossa poistaa huippu-urheilijoiden erityisoikeudet varusmiespalveluksen suhteen. En tykkää, mutta vielä vähemmän tykkään siitä itkupotkuraivarien määrästä, joita monet kansallisen tason urheilijat ovat asiasta jo ehtineet julkisuudessa esittää.
Tasapäistäminen ei ole huippu-urheilussa hyväksi. Ei varusmiespalveluksenkaan suhteen. Silti on ollut kiistatta naurettavaa, että eräät ammattiurheilijat ovat käyneet piipahtamassa kasarmilla juuri sen aikaa, että heistä on saatu näyttävät valokuvat lehtiin sotavarustuksessa. Se ei ole oikeudenmukaista, eikä tasa-arvoista.
Mielikuvituksen puutetta
Mutta ei ole mielestäni sekään, jos huippu-urheilijat joutuvat täysin samalle viivalle kaikkien muiden kanssa. He ovat niin pieni otos ikäluokistaan, että siitä ei maanpuolustuskokonaisuus kärsi. Enemmän on kyse kateudesta. Jokainen huippu-urheilija on varmasti jo osoittanut fyysisen kuntoisuutensa, ja tehnyt oman lajinsa sekä Suomi-kuvankin eteen niin paljon töitä, että harva tekee koskaan. Tästä vastineeksi voisi hyvinkin ansaita kevennetyn palveluksen.
Miksi myös tuleva systeemi ei voisi olla jokin välimuoto? Jopa ammatikseen maailmalla pelaavat ehtisivät varmasti suorittaa esimerkiksi 4-6 kk palvelusta, kun se palasteltaisiin järkeviin osiin ja juuri oikeaan kohtaan kyseisen urheilijan kilpailu- / ottelukalenteria. Ei voi olla niin, että vaihtoehdot ovat joko ja tai. Jos ovat, kyse on mielikuvituksen puutteesta.
Oikeat ratkaisut ratkaisevat
Eikä lähes tavallinen peruspalveluskaan urheilu-uraa välttämättä tuhoa. Itse olin Hennalan Urheilukoulussa 1990-luvun alussa; yllättävän paljon siellä samoissa tuvissa piereskeli eräs Litmanen, eikä urakehitys näin jälkikäteen tarkastellen aivan kivikkoon mennyt. Ja samasta porukasta löytyi tuolloin aika monta muutakin, jotka tekivät erittäin hyvän kansainvälisen urheilu-uran arvokisoineen.
Kokonaan toinen juttu on sitten tämä julkinen itkeminen, jota ilmeisesti itsensä huippu-urheilijoiksi mieltävät kotimaan sarjojen joukkuepelaajat ovat harrastaneet. On vuodatettu, että pyssy leikit metässä eivät kiinnosta ja niin edelleen. Melko räkänokkaista kommentointia. Siinä he ovat oikeassa, että joillakin urheilijoilla uraan saattaa tulla armeijan vuoksi pieni tasanne. Pelaaminen ammattilaisena ulkomailla on varmasti haastavaa inttivuoden aikana. Mutta kuten jo edellä totesin, jos tahtoa on, löytyy varmasti keinojakin. Esimerkiksi jo mainitsemani Litmanen siirtyi ulkomaille vasta armeijan käytyään. Moni muukin jalkapalloilija ja jääkiekkoilija olisi ehtinyt näin halutessaan tekemään, mutta eivät ole tehneet. Ja jos joku väittää, että jalkapallon Veikkausliigassa ei pysty pelaamaan inttivuoden aikana suht täysipainoisesti, on vika enemmän väittäjässä kuin systeemissä. Terästä selkärankaan siellä perällä, penteles.
Tuskin kaikki muuttuu
En jaksa uskoa, että apulaisoikeusmiehen konahdus tulee lopulta aiheuttamaan mitään valtavia muutoksia. Teoriassa palvelusajat ehkä pitenevät huippu-urheilijoillakin, mutta vastaavasti urheilukomennuksia ja harjoitusvapaita todennäköisesti lisätään. Jos ei lisättäisi, miksi Urheilukoulu olisi edes olemassa enää? Nyt itketään ja huudetaan hetki, mutta muutaman vuoden päästä kukaan ei enää muista koko kohinaa.
Kautta vuosikymmenten huippu-urheilijat ovat suorittaneet asepalveluksensa, osa täysin normaalijoukoissa, osa Urheilukoulussa. Ja aika pahuksen iso prosentti heistä on menestynyt armeijan käymisestä huolimatta. Osa ehkä jopa sen vuoksi…
Lue Lex Hollon kaikki blogit täältä