Miten suomalainen urheilu pärjäisi ilman Sanni Grahn-Laasosta? Opetus- ja kulttuuriministeri – jota myös sopivissa yhteyksissä urheiluministeriksi kutsutaan – mokasi mielestäni pahasti ärähtäessään SUL:n toimitusjohtajan Jarmo Mäkelän lausunnoista.
Grahn-Laasonen kirjoitti Facebookissa: ” Toivon, että Suomen urheiluliiton toimitusjohtaja harkitsee uudelleen sanavalintojaan. Nuorta, lahjakasta urheilijaa tulee kannustaa ja tukea eteenpäin. Tavoitteet ja unelmat kuuluvat urheiluun eikä niitä kuulu aikuisen, vastuullisessa asemassa olevan urheiluvaikuttajan painaa alas. Urheiluvaikuttajilla on erityinen vastuu sanoistaan ja teoistaan, kun kyse on nuorista urheilijoista.”
Löytyisikö yhtään painavampaa sanottavaa?
Asiayhteydestä irrotettuna asia on juuri näin. Mutta se, mihin Grahn-Laasonen reagoi, on paatuneen urheiluihmisen näkökulmasta säälittävää ja käsittämätöntä. Jarmo Mäkelän kommentti kuului sanatarkasti näin: ”Nuorella tytöllä on omat illuusionsa. Se on ihan ymmärrettävää, sillä kaikki on hänen urallaan nyt tapahtunut kovin nopeasti.”
Mistä ihmeestä Grahn-Laasonen oikein tuohtui? Siitäkö, että Mäkelä käytti termiä ”nuori tyttö”? Mitään muuta en tuosta lauseesta keksi. Miten noilla lauseilla muka painetaan alas nuoren urheilijan tavoitteita ja unelmia? Jos kyse oli tytöttelystä, en pitäisi sitä kovin raskauttavana, kun kyseessä on alaikäinen nuori nainen, jonka fyysinen kehitys ei ole ainakaan ikäisiään yhtään edellä. On hiukan huolestuttavaa näin urheilun näkökulmasta, jos ainoa, mitä urheilusta vastaavalla ministerillä on sanottavaa, koskee urheilujohtajan sanavalintoja. Aika paljon isompiakin huolenaiheita ja kipupisteitä suomalaisessa huippu-urheilussa olisi; mitä jos purettaisiin liittojen raskaita rakenteita ja kohdistettaisiin rahat urheilijoille ja valmentajille, mitä jos tuettaisiin enemmän suomalaisen urheilemisen perusyksiköitä eli hyvin toimivia seuroja, mitä jos mietittäisiin akatemioiden rooleja uudelleen ainakin niillä paikkakunnilla, missä on jo olemassa valmiiksi vahvoja urheiluseuroja kattavine toimintamalleineen ja organisaatioineen?
Verbaalinen tuki ei riitä
En ole nähnyt Grahn-Laasoselta hänen ministeriaikanaan yhtäkään kannanottoa urheiluasioihin ennen tätä. Liikunnan lisäämisestä hän on puhunut, mutta käsittääkseni tämä oli ensimmäinen huippu-urheilua edes ohuesti koskenut lausunto. Jotenkin sitä toivoisi, että ministeritasolla edes mietittäisiin urheilua hiukan laajemmasta näkökulmasta; tällainen yksittäinen älähdys ainoana ulostulona vaikuttaa jotenkin päälle liimatulta. Eikä tässäkään itse asiassa ollut kyse varsinaisesti huippu-urheilusta vaan sanavalinnoista…
Siitä olen ministerin kanssa tismalleen samaa mieltä, että nuorta ja lahjakasta urheilijaa tulee kannustaa ja tukea eteenpäin. Näitä urheilijoita meillä on lukuisia eri lajeissa. Jään odottamaan, koska ministeriö tekee jotakin konkreettista heidän urapolkujensa helpottamiseksi matkalla kohti maailman huippua. Pelkkä verbaalinen tuki ja kannustus eivät riitä.
Todellisiakin ongelmia riittää
Vuonna 2010 Risto Niemisen johtama työryhmä listasi suomalaisen huippu-urheilun kipupisteitä. Sen mukaan Suomesta puuttuu huippu-urheilun kokonaisvaltainen johtaminen. Huippu-urheilukenttä on Suomessa sirpaleinen ja näkemys urheilun merkityksestä ja yhteisistä arvoista on hajanaista sekä lajien välinen yhteistyö vähäistä. Lääkkeeksi ja suomalaisen huippu-urheilun visioksi työryhmä esitti seuraavaa:
”Suomalaiset lapset ja nuoret liikkuvat paljon ja monipuolisesti. Urheilu ja liikunta ovat luonnollinen ja keskeinen osa suomalaisten lasten arkea. Toiseksi huippu-urheilu on mielekäs valinta. Se on innostava, haastava, palkitseva ja arvostettu vaihtoehto lahjakkaalle ja motivoituneelle yksilölle. Kolmanneksi suomalaisen huippu-urheilun osaamista kootaan, kehitetään ja jaetaan systemaattisesti, kunnianhimoisesti ja tehokkaasti. Neljänneksi suomalaiset arvostavat huippu-urheilua ja urheilijan omistautumista huipulle pyrkimiseen. Huippu-urheilun suosio ja arvostus heijastuu julkisen sektorin tukena ja yritysten markkinointipanostuksina. Suomea arvostetaan kansainvälisesti urheilukulttuurimaana.”
Ulostuloja odotellessa
Mitä tapahtui? Silloinen urheiluministeri Stefan Wallin pisti pystyyn Huippu-urheilun muutostyöryhmän. Mikä oli lopputulos? Kaksi ja puoli miljoonaa euroa maksanut nollaraportti, jossa toisteltiin kaikkien tiedossa olleita itsestäänselvyyksiä. Mitä sen jälkeen tapahtui? Suomalaista huippu-urheilua organisoitiin yläpäästä hiukan uusiksi, akatemioita alkoi pullahdella monille paikkakunnille. Onko se vaikuttanut suomalaisen urheilijan tai valmentajan arkeen? On, akatemiaan kuulumalla saa esimerkiksi kortin, jolla pääsee ilmaiseksi paikkakunnan uimahalliin.
Suomalaisessa liikunta- ja urheilukentässä olisi paljon asioita, joihin rouva Urheiluministerin kannattaisi perehtyä ja ottaa kantaa ennemmin kuin tarttua yksittäiseen urheilujohtajan kommenttiin. Odotan innolla näitä ulostuloja.
Lue Lex Hollon kaikki blogit täältä