Suomalainen urheilujärjestelmä uusintaa itseään kehämäisesti, kun samat ihmiset suunnittelevat ja toteuttavat muutoksia sekä johtavat järjestelmää.
Tällaista kritiikkiä suomalainen urheilumaailma saa perjantaina julkaistusta tutkimuksesta, jonka takana ovat Nuorisotutkimusverkoston tutkijat Mikko Salasuo, Mikko Piispa ja Helena Huhta.
– Mielestäni Suomen huippu-urheilussa ei edes haluta tuottaa maksimaalista määrää huippuja vaan tuottaa vallitsevien olojen ja järjestelmien puitteissa maksimaalinen määrä huippuja, Salasuo lataa.
Huippu-urheilijan elämänkulku -tutkimusta varten haastateltiin liki sataa huippu-urheilijaa tai huipun kynnyksellä lopettanutta urheilijaa. Kimmoke tutkimukseen tuli Salasuon mukaan Huippu-urheilun muutosryhmän (Humu) vuoden 2012 lopulla julkaisemasta loppuraportista.
– Siitä puuttui tilanneanalyysi ja lajianalyysi. Mietityttää, haluttiinko näin tehdä, jotta nykyjärjestelmä muuttuisi mahdollisimman vähän. Humu päätyi panostamaan vain huippu-urheiluun, Salasuo sanoo.
Humu esitti, että Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön kautta ohjattava rahoitus yli kaksinkertaistuisi vuoteen 2018 mennessä.
– Humun työ perustui jatkuvaan, päivittäiseen kanssakäymiseen urheilijoiden kanssa ja kansainvälisen viitekehyksen tarkasteluun. Raportin taloudellinen osuus oli minimaalisen pieni, enemmän keskityttiin suomalaisen urheilun toimintatapojen ja osaamisen kehittämiseen, Suomen olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Kojonkoski vastaa.
Kojonkoski oli Humun jäsen.
– Suomalainen urheilu kuuntelee herkällä korvalla ympäröiviä asiantuntijoita ja arvioi omia toimintatapojaan. Jokaisen urheilijan kehityspolku on erilainen, mutta tulevaisuuden polut perustuvat osaamiseen, Kojonkoski toteaa.
"Yhtä totuutta ei ole"
Nykyään yhä nuoremmille lapsille hingutaan ammattivalmentajia. Salasuon mukaan kansainvälisestä tutkimuksesta ei löydy näyttöä ammattivalmentamisen paremmuudesta alle 12-vuotiailla.
Tutkijoiden 10 suositusta suomalaiselle urheilulle:
Nuorisotutkimusverkoston tutkijoiden Mikko Salasuon, Mikko Piispan ja Helena Huhdan perjantaina julkaistua Huippu-urheilijan elämänkulku -tutkimuksen suositukset suomalaisen huippu-urheilun kehittämiseen:
1) Urheilujärjestelmää tulee kehittää tutkimustiedon pohjalta.
2) Pääsy ohjattuun liikuntaan on taattava mahdollisimman laajasti.
3) Yhdyskuntasuunnittelussa ja julkisessa liikuntapolitiikassa on huolehdittava myös lapsista, jotka eivät peri kotoaan urheilua.
4) Monikulttuuriset lapset on myös autettava liikunnan pariin. Rasismin vastainen taistelu on koko urheiluliikkeen tehtävä.
5) Monipuolisuuden ja leikkien tulee olla etusijalla 12 ikävuoteen asti.
6) Varhainen siiloutuminen lajeihin olisi vältettävä ja harrastuspolku säilytettävä huippu-urheilun rinnalla.
7) Potentiaalisten huippu-urheilijoiden tunnistamisen pitäisi jatkua huippuvaiheen alkuun asti.
8) Urheilijan elämänkulun siirtymät pitää huomioida.
9) Järjestelmän on rakennuttava kollektiivisen ja mahdollisimman laajan hyödyn periaatteelle.
10) Alle 10-vuotiaiden lasten urheilua on tarkasteltava myös lasten oikeuksien, vapauksien ja suojelun näkökulmista.
– Lasten toimintaa ohjelmoidussa ja ei-ohjelmoidussa pelaamisessa on tutkittu, ja ei-ohjelmoidussa pelaamisessa lapset uskaltavat kokeilla enemmän, saavat enemmän toistoja ja oppivat enemmän toisiltaan. Alle 12-vuotiaille tarvitaan pelaamista, mutta ei valmentajan valvovan silmän alla. Kysymys on tietysti, miten se onnistutaan tekemään.
Kansainvälinen urheilututkimus korostaa nykyisin huipulle vievien teiden yksilöllisyyttä. Lajien tähdiksi on noussut sekä nuorena erikoistuneita että myöhään oman lajinsa valinneita yksilöitä, jotka ovat kehittyneet hyvin eri tahtiin.
– Ei ole universaalia tietä. Tällainen kansallinen tutkimus voi avata sitä, mikä on meidän tapamme kehittyä ja tehdä, Salasuo sanoo.
Nuorisotutkimusseuran tutkimus nostaa esiin perheen merkityksen urheilijalle. Yli puolella haastatelluista urheilijoista ainakin toinen vanhemmista oli entinen urheilija. Myös sisarusten osuus urheilijoiden kehityksessä oli merkittävä.
Ikuisuuskysymys erikoistumisen oikeasta iästä nousi sekin esille. Nuorisotutkimusseuran tutkijat korostavat monipuolista harrastamista lapsena. Julkaisutilaisuudessa puhunut kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä muistutti lajien erilaisuudesta.
– Yhtä totuutta ei ole. Lajeja on monenlaisia, eikä jalkapalloilijaksi voi tulla, ellei ole koko ajan tekemisissä pallon kanssa.