Li Andersson rikkoo kolumnissaan neuvotteluja ympäröineen hiljaisuuden: Koronakriisi osoittaa sosiaaliturvan akuutin uudistustarpeen

Miljardeja on saatu liikkeelle yritystukiin, työmarkkinalainsäädäntöä on muutettu pikavauhtia ja ensimmäistä kertaa rauhan oloissa määräyksillä on laitettu kiinni kaikki Suomen peruskoulut ja ravintolat. 

En ole juurikaan rikkonut hallituksen neuvotteluja ja päätöksenteon valmistelua ympäröivää hiljaisuutta, mutta haluan nyt tehdä niin osoittaakseni ison muutostarpeen. Vaikka asian ei sinänsä olisi pitänyt tulla minulle yllätyksenä, on silti ollut pienimuotoinen järkytys ja silmiä avaava havainto, miten kankea meidän sosiaaliturvajärjestelmämme on.

Ihmisten toimeentulon turvaaminen näyttää olevan kirkkaasti kaikkein vähiten joustava ja huonoimmin muuttuviin tilanteisiin sopeutuva osa julkista hallintoa. Vasemmistoliitto on joutunut hallituksessa tekemään hartiavoimin töitä tarvittavien etuusmuutoksien läpiviemiseksi, ja tulemme tällä linjalla jatkamaan. 

Kun kouluja suljettiin koronakriisin alussa, moni vanhempi kysyi aiheellisesti, miten heidän olisi ollut tarkoitus valvoa pienten lasten koulunkäyntiä kotoa käsin, jos työpaikka tai työnantaja ei tarjoa mahdollisuutta jäädä etätöihin.

Tämä on iso tasa-arvokysymys perheille, koska erityisesti pienet lapset, esimerkiksi 1-3-luokkalaiset, eivät voi olla yksin kotona ja kaikki eivät työskentele sellaisilla aloilla, joilla etätyömahdollisuudet ovat itsestäänselviä tai ylipäätään mahdollisia. 

Toisin sanoen hallituksen piti löytää uusi keino pienten lasten vanhempien toimeentulon turvaamiseksi. Tehtävän vaikeutta voisi verrata siihen, että kun edellisellä vaalikaudella päätettiin 2000 henkeä koskevasta perustulokokeilusta, tarvitsi Kela yhteensä 12 kuukautta ja 20 miljoonaa euroa kokeilun valmistelemiseksi.

Tälläkin kertaa saimme ministereinä lähinnä kuulla, että kaikki esittämämme ratkaisut olivat joko mahdottomia toteuttaa tai sitten kestäisivät lähes vuoden panna toimeen. Kotihoidontuen parametrejä ei ollut mahdollista muuttaa tähän tarkoitukseen halutussa aikataulussa, eikä Valtionkonttoria ollut mahdollista hyödyntää korvauksen maksamiseen jälkikäteen.

Asialle oli koko hallituksen selvä tahtotila, mutta sen ratkaiseminen kesti viikkoja. Tämä on aivan liian pitkä aika luoda ratkaisut ihmisten toimeentulon turvaamiseksi kriisin keskellä ja tilanteessa, jossa maassa vallitsi poikkeusolot.

Saimme vuoden neljännessä lisätalousarviossa läpi vasemmistoliiton vaatimuksen toimeentulotuen väliaikaisesta parantamisesta koronaviruksen aiheuttaman taloudellisen ahdingon lievittämiseksi. Moni ei olisi halunnut korottaa toimeentulotukea, “koska panostuksia pitäisi kohdentaa ensisijaisiin etuuksiin.”

Niihin tehtävät parannukset eivät kuitenkaan hyödytä kaikkein pienituloisimpia, koska ne leikkaantuvat pois toimeentulotuen saajilta. Näin kävi esimerkiksi vaalikauden alussa päätetyn sinänsä tärkeän perusturvan 20 euron korotuksen kanssa. 

Toimeentulotuen parantamisen osalta hallituksen päätös oli selvä, mutta silti neuvotteluvaiheessa tuotiin esille, kuinka toimeentulotukeen ei pitäisi lainkaan käyttää rahaa, vaikka se on ongelmistaan huolimatta parhaiten kaikkein pienituloisimmat ihmiset tavoittava tuen muoto. Välittömästi lisätalousarviossa tehdyn toimeentulotukipäätöksen jälkeen sain myös kuulla, että tämäkin parannus heikoimmassa asemassa olevien ihmisten toimeentuloon on väitetysti mahdotonta toteuttaa.

En yksinkertaisesti hyväksy sitä, että tässä maassa ei löytyisi keinoja kaikista heikoimmassa asemassa olevien ihmisten toimeentulon parantamiseen.

Minua surettaa ja suututtaa, että sosiaaliturvaan tehtävät muutokset ihmisten aseman parantamiseksi ovat ylivoimaisesti vaikeimpia kaikista niistä vaikeista asioista, joita hallituksen pöydällä on ollut.

On surullista huomata, että nimenomaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten toimeentulon turvaamiseen, edes väliaikaisesti, liittyviin toiveisiin on kriisin aikana kaikkein useimmin kuultu vastauksena, että on “vaikeaa, kallista, aikaa vievää tai mahdotonta.”

Koronakevät on toisin sanoen taas kerran osoittanut, miten suuri muutospaine koko meidän sosiaaliturvajärjestelmässämme on. Siitä on tullut liian monimutkainen ja sekava kokonaisuus, ja sen suurimpia epäkohtia on juuri pienituloisten ihmisten suuri riippuvuus toimeentulotuesta.

Nuorten kohdalla erilliset karenssisäädökset ohjaavat nuoret toimeentulotuelle ensisijaisten etuuksien sijasta. Kaikkien perusturvalla elävien kohdalla ensisijaisten etuuksien riittämätön taso pakottaa monet täydentämään tulojaan toimeentulotuella, joka on koko sosiaaliturvan pahin kannustinloukku.

Ottaen huomioon, että Suomi on maa, joka on jo vuosien ajan panostanut digitalisaatioon ja hallinnon uudistamiseen, on surullista huomata, kuinka kaukana edelleen täällä ollaan yksilöiden tarpeisiin vastaavasta ja joustavasti palvelevasta sosiaaliturvajärjestelmästä. Siksi on erinomaista, että hallitus on käynnistänyt sosiaaliturvan uudistustyön.

Sen on ajateltu jatkuvan seuraavalle vaalikaudelle asti, koska urakka on valtava. Selvää on, että uudistuksessa pitää edetä asteittain, ja että osa-uudistuksille on huutavan suuri tarve jo lähivuosien aikana. 

Sosiaaliturva kaipaa uudistamista, jotta se palvelisi ihmisiä paremmin. Konkreettisena uudistustyön ensiaskeelena vasemmistoliitto esittää, että askeleena kohti perustuloa työmarkkinatuki, peruspäiväraha, vanhuuseläkeikää edeltävä kansaneläke, perustason sairaus- sekä vanhempainpäivärahat, kotihoidontuki, opintoraha ja yrittäjien starttiraha yhdistetään yhdeksi perusturvaetuudeksi, joka sidotaan elinkustannusindeksiin.

Samalla elinkustannusindeksin laskentaperusteita päivitetään niin, että se huomioi pienituloisten kulutusrakenteen ja todellisen hintakehityksen.

Toisena askeelena työvoimapoliittiset karenssit ja muut rangaistuselementit olisi tärkeää lakkauttaa. Toimiva sosiaaliturvajärjestelmä ei rankaise, vaan varmistaa, että ihmisillä on mahdollisuus toimeentuloon ja toimeliaisuuteen. Mikäli henkilö ei täytä työttömyysturvan edellytyksiä, maksatus voitaisiin  kuitenkin keskeyttää, kunnes ehdot jälleen täyttyvät.

Työttömyysturvan ehtona tulee olla, että henkilö on työmarkkinoiden käytettävissä ja päivittää työllistymissuunnitelmaansa asianmukaisesti. Esimerkiksi omaehtoista harrastamista, opintoja, työstä irtisanoutumista tai palveluista kieltäytymistä ei näin tulkittaisi esteeksi työn hakemiselle ja perusteeksi karenssille, ellei niistä seuraa kieltäytymistä tarjotusta työstä.

Muutos auttaisi ihmisiä esimerkiksi hankkimaan uutta osaamista työttömyysjakson aikana ja lisäisi sosiaaliturvan oikeudenmukaisuutta.

Yhtenä maailman johtavista hyvinvointivaltioista Suomi ansaitsee arvoisensa sosiaaliturvajärjestelämän, joka mahdollistaa estämisen sijaan.