Liikemies Onni Sarmaste avautuu piinaviikoistaan MTV Uutisille – joutui pakenemaan uhkailujen takia kodistaan: "En pysty enää palaamaan sinne"

3:49img
Liikemies Onni Sarmasteen mukaan häneltä tilatut suojamaskit olivat tilatun mukaiset.
Julkaistu 14.04.2020 12:22
Toimittajan kuva

Tiia Palmén

tiia.palmen@mtv.fi

Suojanaamarisotkun keskiössä oleva liikemies Onni Sarmaste on yllättynyt ja hämillään valtavasta mediajulkisuudesta, mikä häneen on kohdistunut vajaan viikon ajan. Sarmaste kertoo MTV Uutisille toimittaneensa Suomeen juuri niitä suojamaskeja, joita häneltä tilattiin.

Liikemies Onni Sarmaste on väsynyt mies. Hän ei ole nukkunut kolmen viime viikon aikana kuin pari tuntia yössä. Ensin oli hirveä kiire järjestää Kiinasta suojamaskeja Suomeen ja hän istui puhelimessa keskimäärin 15 tuntia vuorokaudessa.

– Maskien järjestäminen Kiinasta ei ole todellakaan yksinkertaista tällä hetkellä. Olen lähettänyt tehtaalle kolme rekkaa, jotka ovat palanneet tyhjinä takaisin. Kaikki tavara viedään käsistä heti, kun yksi erä maskeja valmistuu, Sarmaste sanoo.

– Vaatii ympärivuorokautista työtä saada Kiinasta tavaraa tällä hetkellä.

"On tämä erikoista"

Viime viikon tiistaina lentokoneellinen Sarmasteen toimittamia suojamaskeja saapui Suomeen, ja liikemiehellä alkoivat uudenlaiset kiireet. Syntyi suuri mediakohu, kun kävi ilmi, että maskit eivät olleet sairaalatasoa.

Keskiviikkona julkisuuteen tuli isosti Sarmasteen ja kauneusalan yrittäjän Tiina Jylhän välinen riita suojavälineiden takia. Siitä Sarmaste ei välitä enää edes puhua.

Kiireet jatkuvat yhä, sillä tämän haastattelunkin aikana Sarmasteen puhelin vilkkuu jatkuvasti. Tulee puheluita, viestejä, yhteydenottoja WhatsAppiin.

Sarmaste pyörittää päätään ja nauraa, kun häneltä kysyy millaiset viime viikot ovat olleet.

– Onhan tämä erikoista. En odottanut mitään tällaista, mutta mukaudun tilanteeseen.

Lue myös: Suomi hankki miljoonia kelvottomia maskeja, mutta taustalla muhii sitäkin sakeampi sotku – SK ja HS: Kauneusyrittäjä Tiina Jylhä ja ulosottovelkainen liikemies riitelevät keskenään olevansa miljoonakaupan takana

Miljoonakaupat maskeilla tehnyt Sarmaste: Jos minulta tilataan siviilikäyttöön tarkoitettua tavaraa, enhän minä silloin toimita sairaalakäyttöön tarkoitettua tavaraa

"Helvetin enkelit ja tosi-TV-tähti" – näin Suomen erikoisesta maskiskandaalista on uutisoitu ulkomailla

Joutui muuttamaan kotoaan

Sarmaste kertoo joutuneensa pelkäämään kohun takia myös oman turvallisuutensa puolesta.

Viime viikolla Sarmaste väitti Tiina Jylhän ja hänen kumppaninsa Tapani ”Tape” Valkosen palkanneen liivijengi Helvetin Enkelit hänen kimppuunsa perimään häneltä maskikaupasta saatuja miljoonia.

Viime viikon maanantaina Sarmasteen kodin ikkunasta heitettiin sisään iso kivi. Poliisi tutkii tätä vahingontekona.

– Mediamyllytys varmaan laannutti tilanteen, ja nyt on ollut rauhallisempaa. Poliisikin tietää nämä uhkailut ja ketkä niiden taustalla ovat, joten tilanne laukesi. Enää Helvetin enkelit eivät ole perässäni.

Tilanne oli kuitenkin sen verran vakava, että Sarmaste lähti kodistaan muualle turvaan.

– Joudun muuttamaan siitä asunnosta pois, eli en pysty enää palaamaan kotiini. Minulla on onneksi paljon ystäviä, joilta olen saanut apua. Mutta tämän kohun seurauksena joudun varmaan hankkimaan turvamiehen ja salaamaan kaikki omat tietoni.

sarmaste auto

Onni Sarmaste saapui haastatteluun näyttävällä Porschella, joka ei tosin ole hänen omistuksessaan eikä hän ole edes auton haltija.

Jylhän väitteet absurdeja

Sarmaste ei enää halua edes puhua Tiina Jylhästä. Hän ei ole ollut yhteydessä naisen kanssa enää viikkoihin.

– Jylhän väitteet siitä, että olisin vienyt häneltä rahat, on absurdi. Hänelle on maksettu 2,5 miljoonaa ennakkomaksua maskeista, joten millä tavalla minä olisin varastanut häneltä?

Huoltovarmuuskeskuksen nyt jo erotettu toimitusjohtaja Tomi Lounema kertoi viime torstain tiedotustilaisuudessa, että HVK:lla oli sopimukset maskien toimittamisesta sekä Sarmasteen että Jylhän kanssa. Molemmat kaupat olivat noin 5 miljoonan euron arvoisia.

Sarmasteelle on jo maksettu koko summa, Jylhälle ennakkomaksu, joka tosin on jäädytetty virolaisen pankin toimesta.

Onni Sarmaste2

Jylhä oli yksi toimittajista

Sarmasteen mukaan Jylhä liittyy hänen maskikauppaansa vain siten, että Jylhä oli yksi hänen toimittajistaan.

– Minä rupesin kyselemään eri tahoilta, mistä saadaan suojamaskeja, kun koronavirusepidemia alkoi Suomessa. Minulle kerrottiin, että on olemassa suomalais-virolainen sairaala, joka ostaa maskeja Kiinasta. Minä en tiennyt, että Jylhä oli tämä sairaalayrittäjä.

Sarmasteen mukaan hänen oli tilattava maskeja useasta eri paikasta, jotta hän sai suojavälineitä nopeasti Suomeen. Tämän vuoksi Jylhän yritys tuli mukaan yhtenä toimittajana.

– Se olisi ollut vain yksi reitti, mitä kautta tuoda tavaraa. Huomasin kuitenkin, että sitä kautta maskeja en saa ja siinä oli muitakin epäselvyyksiä, joten lopetin siihen paikkaan hänelle vastaamisen.

Ei syytä perua kauppaa

Sarmasteella ei ole aikaisempaa kokemusta suojamaskibisneksestä, mutta hänellä on yhteyksiä Kiinaan. Niinpä hän otti yhteyttä maaliskuun loppupuolella Huoltovarmuuskeskukseen ja tarjoutui toimittamaan pikaisesti Kiinasta Suomeen suojamaskeja.

– Olen aika hyvin verkostoitunut ja olen ollut mukana monessa. Olen rahoittanut monia bisneksiä ja minulla on kokemusta terveydenhuollosta. Lisäksi minulla on paljon tuttuja, jotka tekevät tämän alan bisnestä, joten tiesin, että pystyn järjestämään Suomeen maskeja, hän kertoo.

– Minä valikoiduin tavaran toimittajaksi nopeuden ja hinnan takia.

Sarmasteen mukaan hän toimitti Suomeen juuri sitä tavaraa, mitä häneltä oli tilattukin. Hänen mukaansa kaupan perumiselle ei ole mitään syytä.

– Maskit on otettu käyttöön, joten juridisesti on hankala tilanne perua mitään. Olen toimittanut kaiken mitä on tilattu. Minulta tilattiin maskeja siviilikäyttöön, ja olen ne toimittanut, hän sanoo.

Jatkossa toimituksia myös ulkomaille?

Tänään Suomeen saapuu seuraava lasti suojamaskeja Kiinasta, mutta tämän toimituksen kanssa Sarmasteella ei ole mitään tekemistä.

Silti hän on tarjoutunut toimittamaan lisää maskeja Suomeen, kuten myös muihin maihin.

– Minulla on neuvottelut käynnissä useampaan eri maahan. Suomesta en ole saanut mitään vastauksia, joten ryhdyn varmaan toimittamaan maskeja ulkomaille.

Huoltovarmuuskeskuksesta oltiin eilen ensimmäisen kerran yhteydessä Sarmasteeseen kohun jälkeen, mutta Sarmaste ei avaa keskustelujen sisältöä.

– Olen tarjoutunut toimittamaan Suomeen sairaalatasoisia maskeja vielä tähän samaan kauppaan liittyen, mutta katsotaan miten tämä menee.

Sarmasteen mukaan suojamaskisoppa ei jää hänen osaltaan tähän.

– Tässä vahingoitetaan minun liiketoimintaani, kun väitetään, etten ole toimittanut Suomeen sairaalatasoisia suojamaskeja. Minä olen toimittanut juuri sitä tavaraa, mitä minulta on tilattu.

Lue myös: Nyt puhuu suojamaskikohun keskiöön joutunut liikemies Onni Sarmaste: "Minulle on ilmoitettu, ettei kanssani saa keskustella tästä asiasta"

Juttua muokattu kello 13.23. Tiina Jylhälle maksetut rahat jäädytti virolainen pankki.

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus