Pöllöraadissa ruodittiin perjantaina, millainen tunnelma SDP:n sisällä vallitsee kuluneen kesän jäljiltä.
MTV Uutisten politiikantoimittaja Alec Neihum arvioi SDP:tä repineen käännytyslain edelleen vaikuttavan siihen, millainen oppositiopuolue SDP tulee syksyn aikana olemaan.
Kaikki SDP:n kansanedustajat äänestivät käännytyslain puolesta pois lukien kuusi edustajaa, joille annettiin erityislupa äänestää sitä vastaan. Näin hallituksen ajama laki saatiin kiireellisenä rimaa hipoen läpi.
– Vaikuttaa siltä, että kyniä ja kynsiä on teroitettu keskinäiseenkin sotaan, Neihum arvioi tilannetta SDP:n sisällä.
Vaikka ulospäin on tullut viestiä, ettei käännytyslaki jättänyt puolueeseen arpia, on totuus Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppaisen mukaan toinen.
– Juuri tämä henkilökokoonpano, joka tässä fraktiossa on mukana, on hankala.
Myös Uuden Suomen päätoimittaja Jenni Tammisen mukaan puolueen puheenjohtaja Antti Lindtmanin henkilövalinnat ovat aiheuttaneet puolueen sisällä skismaa.
– Hän otti Tytti Tuppuraisen eduskuntaryhmän johtoon ja kapinakenraali Krista Kiuru jäi tyhjän päälle, Tamminen toteaa.
Razmyar toisen ryhmittymän keulakuva
Neihum pohtii myös puolueen varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin lähtöä mukaan puoluejohtajakisaan vuoden 2026 puoluekokouksessa.
– Razmyar tuntuu olevan juuri tämän toisen fraktion tietynlainen keulakuva, Neihum toteaa.
SDP:n piiripäättäjistä enemmistö on MTV Uutisten kyselyssä kuitenkin arvioinut eduskuntaryhmän puheenjohtajan onnistuneen tehtävässään vähintään melko hyvin. Tyytymättömiä vastanneista oli joka viidennes.
Tammisen näkemyksen mukaan Lindtmanin kannalta tulos ei ole katastrofi, mutta petrattavaakin on.
– Kesän aikana on vähän tullut piiripäättäjiltä kritiikkiä siitä, että Lindtman oli vähän näkymätön tässä käännytyslaki kalabaliikissa ja pisti Tuppuraisen sinne etulinjaan.
Neihumin mukaan Lindtmanin tulos oli oikein hyvä.
– Tietysti olisi ehkä yllättävää, jos tällaisessa kyselyssä ilmenisi ihan valtavaa kritiikkiä.