Kolmas vahingoitettu merikaapeli on korjattu

AOP Merikaapeli
Valtioyhtiö Cinian merikaapeli korjattiin ennakoitua nopeammin.
Julkaistu 07.01.2025 15:06

MTV UUTISET – STT

Valtioyhtiö Cinian merikaapeli on korjattu ja jälleen toiminnassa. 

Cinian C-Lion1-merikaapeli on yksi merikaapeleista, jota Eagle S -öljytankkerin epäillään vahingoittaneen.

Suomen ja Saksan välisen kaapelin korjaus valmistui ennakoitua nopeammin, yhtiö kertoo. Alun perin korjauksen oli määrä valmistua tämän viikon perjantaihin mennessä.

Cinian mukaan katkoksen vaikutukset Suomen tietoliikenteelle sekä yhtiön asiakkaille saatiin pidettyä vähäisinä.

Loppiaisena uutisoitiin, että joulupäivänä vaurioituneet kaksi Elisan merikaapelia on nyt myös korjattu.

Tuoreimmat aiheesta

Merikaapeli