Lisää sotilaita Boko Haramin vastaiseen taistoon: "Kokoustettu liikaa ja tehty liian vähän"

Tsad
Isisin terrorista kärsivän Tsadin armeijan joukkoja Nigerian ja Kamerunin välisellä rajalla tammikuussa. AFP / Lehtikuva
Julkaistu 30.01.2015 07:16

MTV UUTISET-STT-AFP

Afrikan unioni kutsuu lisää sotilaita taisteluun ääri-islamilaista Boko Haramia vastaan.

Äärijärjestön uhkaamat valtiot ovat jo aiemmin päättäneet 3000 sotilaan joukkojen perustamisesta. Afrikan unioni kehotti perjantaina, että joukkojen vahvuus nostetaan 7500:aan.  

Joukoissa on mukana sotilaita Boko Haramista kärsivistä Nigeriasta, Nigeristä, Kamerunista ja Tshadista. Lisäksi Benin on luvannut osallistua toimintaan.  

Tshadin presidentin Idriss Debyn mukaan Boko Haramin takia on kokoustettu liikaa ja tehty liian vähän.

– Tänään se vaikuttaa neljään maahan, mutta huomenna se saattaa olla koko maanosan ongelma.  

YK:n turvallisuusneuvosto kiirehti viime viikolla suunnitelmia monikansallisista joukoista. Britannian yleisradioyhtiö BBC arvioi noin kolmen miljoonan ihmisen kärsivän Boko Haramin terrorista.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat