Live juuri nyt: Altia kertoo, miksi valtionyhtiö listautuu pörssiin

45:57img
Julkaistu 23.02.2018 10:55

MTV UUTISET

Valtionyhtiö Altian osakkeita aiotaan myydä ja listata Helsingin pörssiin. Altia järjestää listautumisesta tiedotustilaisuuden, jota voi seurata suorana MTV:n verkkolähetyksenä Katsomossa kello 11 alkaen.

Altia valmistaa, maahantuo, markkinoi, myy ja jakelee alkoholia. Yhtiön tuotemerkkejä ovat muun muassa Koskenkorva, Larsen, Renault ja Xanté.

Altian mukaan listautumisen tavoitteena on parantaa yhtiön toimintaedellytyksiä, lisätä liiketoiminnan läpinäkyvyyttä ja tunnettuutta sekä tarjota yleisölle mahdollisuus sijoittaa yhtiöön.

– Toteutuessaan suunniteltu listautuminen mahdollistaisi Altialle strategista liikkumavaraa. Se tarkoittaisi lisäksi entistä laajempaa avoimuutta ja mahdollisuutta kehittää vastuullista juomakulttuuria, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Pekka Tennilä tiedotteessa.

Tähän mennessä Altia on ollut kokonaan valtion omistuksessa. Valtioneuvoston kanslian mukaan listautumisen jälkeen valtio omistaa yhtiön osakkeista vähintään kolmanneksen.

Mahdollisuuksia Altian listaamiseksi Helsingin pörssiin ryhdyttiin selvittämään viime vuoden lopulla. Selvityksestä vastasi valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosasto.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa